PDA

View Full Version : HS-gallup: Perussuomalaisten kannatus vahvistuu yhä



The Ripper
10-15-2010, 06:34 AM
Perussuomalaisten kannatus on 12,5 prosenttia, kertoo uusin HS-gallup. Kuukaudessa kannatus on parantunut kaksi prosenttiyksikköä ja puolue on vahvistanut asemaansa neljänneksi suosituimpana puolueena.

Kolmen suurimman puolueen sekä vihreiden kannatus jatkaa laskuaan.

Tuore HS-gallup kertoo, että kokoomusta kannattaa nyt 22 prosenttia, Sdp:tä 19,7, keskustaa 18,9, vihreitä 8,9, vasemmistoliittoa 8,2, kristillisdemokraatteja 4,3 ja Rkp:tä 4,2 prosenttia.

Uutta puoluekannatusgallupissa on perussuomalaisten nousun lisäksi se, että epävarmuus puoluekannasta on lisääntynyt. Kesän jälkeen kokoomuksen kannattajien varmuus on vähentynyt selvästi, ja syksyn aikana myös vihreiden kannattajien epävarmuus on lisääntynyt.

Niiden osuus, jotka eivät osanneet sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät nyt tai sanoivat, etteivät kävisi äänestämässä eduskuntavaaleissa, oli 37 prosenttia, joka selvästi pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella. Viime syyskuussa epätietoisia oli neljä prosenttiyksikköä vähemmän. Viime kesästä epätietoisten osuus on kasvanut noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Vailla kantaa olevia on keskimäärää jonkin verran enemmän heikommin koulutettujen, työntekijöiden, opiskelijoiden, pienituloisten sekä Itä- ja Pohjois-Suomessa asuvien keskuudessa. Epätietoisuus on lisääntynyt kaikissa väestöryhmissä.

Suomen Gallup teki tutkimuksen HS:n toimeksiannosta 13.9.–.8.10.

Haastatteluja tehtiin kaikkiaan 2 886. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.


http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-gallup+Perussuomalaisten+kannatus+vahvistuu+yh%C3% A4/1135260908220

In English: polls show that True Finns continue to increase their support.

Eldritch
10-16-2010, 09:39 PM
Huomasin suureksi ilokseni tänään Octaviuksen blogin (http://octavius1.wordpress.com/) aktivoituneen uudelleen.

Sieltä löytyi paljon muun mielenkiintoisen lisäksi pitkä ja vakuuttava lista syitä äänestää kaikesta huolimatta tupu-hupu-lupu-puolueita:


•Haluan, että työttömyys pysyy etenkin nuorten osalta järkyttävän suurena eikä sille tehdä mitään muuta kuin naurettavia temppuja mainostoimisto BOBin avulla.

•Kannatan myös ehdottomasti sitä, että ilmastonmuutoksen varjolla Suomen teollisen rakenteen tuhoamista jatketaan ja työpaikat siirretään kehittyviin maihin.

•Haluan, että tuleva hallitus jatkaa koko julkisen sektorin velkaantumista kaikkien aikojen uusille ennätystasoille. Vaalien teemoista minua kiehtoo enitentämä: fantastista, velkaa ei tarvitse maksaa takaisin.

•Haluan, että työehtoja murennetaan Suomessa edelleen järjestelmällisesti, maan tavat tulee työehdoissa puhdistaa Vihreiden linjausten mukaan.

•Haluan kuntatalouden rappeutuvan koettua tahtia ja lohdutuksena ajattelen, että etenkin kaikkien etnisesti suomalaisten peruspalveluiden alasajamisella on hyvä peruste. Moskeija täytyy asettaa vanhustenhoidon edelle. Vanhukset kuolevat joka tapauksessa.

•Kannatan sitä, että kaikki kaupunkien ’vuokra’-asunnot ohjataan edelleen maahanmuuttajille. Mitä paremmilla paikoilla ‘vuokra’-asunnot ovat, sen parempi; kaupunkien keskustoihin täytyy saada innovaatioita, uutta ajattelua, kulttuuriälyä ja erilaisuutta, koska vain siten voi kaupunki menestyä.

•Haluan ympäristööni, etenkin naapureikseni värinää, surinaa, rikkautta, voimavaroja ja värikkyyttä.

•Haluan Suomeen tulvivan ennätysmäärin kieli- ja ammattitaidottomia pakolaisia, joita mikään muu Euroopan maa ei ole huolinut rajojensa sisälle.

•Haluan, että pääministeri julistaa astuvansa barrikadeille kaikkien muiden paitsi suomalaisten puolesta.

•Haluan, että Suomeen pääsee kuka tahansa, joka osaa lausua sanan asylum.

•Haluan hallitusohjelmassa lukevan: Suomi kuuluu kaikille. Fantastista!

•Kannatan sitä, että kaikki vähänkin suuremmat kaupungit muuttuvat romanileireiksi, joissa jo keskipäivällä liikkuminen vaatii miettimistä. Olen kannattavinani ihmisoikeuksia ja vapaata liikkuvuutta tämän varjolla. Minulle tulee siitä aika ylevä mieli.

•Mielestäni maaseudun kuntien asukkaiden tulee sietää etenkin vanhuksien kimppuun hyökkääviä ryösteleviä porukoita, koska ihmisoikeudet ja EU::n vapaa liikkuvuus pakottavat siihen. No ainakin Stubb niin sanoi. Lisäksi meidän tulee muistaa kansainväliset sopimukset.

•Kannatan koululaitoksen rappeutumista ja etenkin sitä, että kaikki suomenkielisiltä karsittu rahoitus ohjataan mitä kummallisimpien sirpalekielten opetukseen.

•Kannatan sitä, että vaikka katuväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta kasvaa vuosi vuodelta, poliisien resurssit ohjataan yhä enemmän pienten ylinopeuksien valvontaan ja niistä sakottamiseen.

•Haluan, että Suomen veroa maksavien ja töitä tekevien rahat ohjataan koko maailman sosiaalitoimistoon nimeltään KELA, jonka lasku kasvaa joka päivä.

•Kannatan ihmiskauppaa.

•Kannatan ajatusta, että Suomi nostaa profiiliaan EU:n nettomaksajana, vaikka Suomi kuuluukin koko talousalueen EU:n pohjasakkaan kun keskimääräistä ostovoimaa verrataan. Haluan, että Kreikkaan, Irlantiin, Espanjaan, Latviaan, yms. kaadetaan yhä enemmän suomalaisten velkarahaa. Se on hyvä bisnes. Fantastista!

•Olen sitä mieltä, että Siilinjärven lukion matematiikan lyhyeltä linjalta kuutosen saanut yo-kokelas on tarpeeksi kyvykäs hoitamaan Suomen ulos sen pahimmasta taloudellisesta ahdingosta.

•Haluan, että julkinen ja avoin keskustelu on tukahdutettu.

•Minusta on oikein, että Suomen pääministeri ei halua kertoa vaalirahoituksensa yksityiskohtia.

•Haluan oikeuslaitoksen tekevän yhä edelleen täysin kaiken oikeustajun vastaisia päätöksiä. Etenkin raiskauksista tulee tuomita vain ehdollinen tuomio.

•Haluan lisätä poliittisia oikeudenkäyntejä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat eri mieltä kanssani.

•Haluan, että Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n vaalirahoihin liittyvä lahjonta painetaan unhoon. Haluan, että Sampsa Katajan (kok), Antti Kaikkosen (kesk) tai Maria Tiuran (kok) rikosepäilyistä ei muistuteta enää koskaan ja Matti Vanhanen ei saa tuomiota valtakunnanoikeudessa.

•Luotan siihen, että Antti Kaikkonen on hieno mies.

Summa summarum: antaa mennä kun on alamäki vaan. :thumbs

Eldritch
10-16-2010, 11:00 PM
No niin no, vakavasti puhuen, Erkkomedian, YLEn ja kavereiden mustamaalauskampanja pyörähtänee käyntiin tosissaan joskus joulun jälkeen, ja se tulee saavuttamaan ennennäkemättömät mittasuhteet.

The Ripper
10-17-2010, 02:34 AM
No niin no, vakavasti puhuen, Erkkomedian, YLEn ja kavereiden mustamaalauskampanja pyörähtänee käyntiin tosissaan joskus joulun jälkeen, ja se tulee saavuttamaan ennennäkemättömät mittasuhteet.

Melkein toivon, että niin käy. Se vakuuttaisi minut lopullisesti siitä, että radikaali muutos on ainoa mahdollinen.

ikki
10-17-2010, 02:42 AM
Ja halliksen hovioikeuspäätös taitaa vieläkin odotella siellä jossain. Kuukaudessa pitäisi antaa, ja lupasivat elokuulle (sekin oli 3kk).. Rupeaa olemaan aika semmoinen "oikeusjärjestelmä ei toimi nimeksikään" -fiilis.

Eldritch
10-17-2010, 12:12 PM
Ja halliksen hovioikeuspäätös taitaa vieläkin odotella siellä jossain. Kuukaudessa pitäisi antaa, ja lupasivat elokuulle (sekin oli 3kk).. Rupeaa olemaan aika semmoinen "oikeusjärjestelmä ei toimi nimeksikään" -fiilis.

Ninpä. Mitäköhän sielläkin viritellään? Juuri ennen vaaleja lätkäistävää ehdotonta kenties?

Eldritch
10-18-2010, 11:43 PM
Särkeviä uutisia (Breaking news)!

Tein hovioikeudelle viime viikolla kirjallisen kyselyn siitä, miksi ratkaisu viipyy ja milloin se aiotaan antaa.

Tänään tuli postitse ilmoitus, että ratkaisu annetaan perjantaina 29.10.2010.

The Ripper
10-22-2010, 03:23 PM
Huhhu..


Perussuomalaiset lähestyy jo keskustaa

Perussuomalaisten kannatus jatkaa ennätysmäistä nousuaan. YLE Uutisten lokakuun puoluekannatusmittauksessa perussuomalaisten kannatus yltää 14,3 prosenttiin. Nousua syyskuusta on 1,8 prosenttiyksikköä.

Read all about it: http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/10/perussuomalaiset_lahestyy_jo_keskustaa_2081709.htm l

Eldritch
10-22-2010, 06:50 PM
Niin, mitkäs olivatkaan vaihtoehdot?

Tämä jokelteleva riemuidiootti (http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/monikulttuurinen-suomi/605976) vai?

http://www.savonsanomat.fi/multimedia/dynamic/00144/Jyrki_Katainen_RGB__144652c.jpg

Kuluva hallituskausi on ollut niin katastrofaalinen, että luulisi demareiden kannatuksen olevan huippulukemissa. Mutta kun puoluejohtajana (ainakin nimellisesti) häärii se päättömänä kanana sinne tänne poukkoileva pölhöpopulisti.

Ai että maahanmuuttajien pitää ihan oppia kieli, tehdä töitä ja niinqu noudattaa lakeja vai? "Kunnia"väkivalta ja tyttölasten sukuelinten silpominen ovat kiellettyjä? Vautsi vau. Olipas todella radikaali uusi maahanmuuttolinjaus.

Eldritch
10-22-2010, 07:38 PM
Octavius joulukuussa 2008:


Vaalit 2011 – ennuste

Vuonna 2011 keväällä on seuraavat eduskuntavaalit ja vain hullu tekee ennustuksen vaalituloksesta näin aikaisin. Seuraavassa siis oma arvaukseni perusteluineen lopputuloksesta.

Kokoomus

Kokoomus nousee niukasti suurimmaksi puolueeksi ja saa äänistä 20,5 %. Kokoomusta tukee vaaleissa kolme asiaa: ammattitaitoisin mediamainonta, ulkoministeri Stubbin imago ja kannatuksen luontainen nouseva trendi. Kokoomuksen ongelmina tulevat olemaan päällä oleva suurtyöttömyys ja Kataisen päättömät työvoimapula- ja monikulttuurihöpinät, joita ei tulla unohtamaan. Kokoomuksen luontaista kannatusta valuu niin SDP:n kuin Persujen suuntaan.

SDP

SDP jää niukasti suurimman puolueen tittelistä ja saa äänistä 20,4 %. Vaikka SDP:llä on elämänsä tilaisuus saavuttaa laman keskellä suurvoitto, se jää haaveeksi puheenjohtajan naiiviuden, hukassa olevan ideologian ja puolueen rajat auki -linjausten vuoksi.

Keskusta

Vaalien suurin häviäjä on Keskusta, jonka puoluejohto ajaa irti kenttäväen maailmankuvasta ja todellisuudesta. Kannatusta painaa alas myös väistyvän pääministerin ja puheenjohtajan Matti Vanhasen täydellinen avuttomuus EU:n ratkaisuiden edessä.

Vihreät

Vihreät hyötyy toisen muun uskonnollisen liikkeen kanssa muiden puolueiden ahdingosta ja saavuttaa 9,5 %:n kannatuksen. Tosin Vihreiden peruskannattajien keskuudessa alkaa ilmetä jo merkittäviä rajalinjoja maailmanhalaajien ja realistien välillä.

Vasemmistoliitto ¨

Korpikommunistien känsäiset kourat kirjoittavat Vasemmistoliiton joutsenlaulun ennen sen väistämätöntä sulautumista SDP:hen. Viimeiseksi jäävissä vaaleissaan Vasemmistoliitto kerää 8,0 %:n kunnioitettavan kannatuksen.

Perussuomalaiset

Vaalien murskavoittaja on väistämättömästi Persut 13,0 %.n kannatuksella. Persuja ajaa vaalivoittoon koko maassa yhä selvemmin näkyvä monikulttuurin raadollinen todellisuus, suurtyöttömyys ja valovoimaiset ehdokkaat. Persujen kannatusta rokottaa puolueohjelman sisältämät vanhakantaisuudet ja ennen vaaleja valtamedian masinoima historiallinen mustamaalauskampanja.


Huomatkaa boldatut, jo toteutuneet tai hyvää vauhtia toteutumassa olevat kohdat

Motörhead Remember Me
11-12-2010, 05:20 AM
Pöh, en äänestäisi Persuja. Vaikka heillä onkin jotain järkevia ajatuksia avainkysymyksiin heillä on tämä vakaa uskovainen puoli joka ei tuo muuta kun ongelmia mukanaan.
Näissä vaaleissa käy mulle kuten aina, en äänestä koska en näe että mikään puolue edustaisi mun ajatuksia kunnolla.

The Ripper
11-12-2010, 05:54 AM
Pöh, en äänestäisi Persuja. Vaikka heillä onkin jotain järkevia ajatuksia avainkysymyksiin heillä on tämä vakaa uskovainen puoli joka ei tuo muuta kun ongelmia mukanaan.
Näissä vaaleissa käy mulle kuten aina, en äänestä koska en näe että mikään puolue edustaisi mun ajatuksia kunnolla.

Ei persut mikään täydellinen puolue ole. Mutta ääni persuille on haistattelu hallitukselle ja status quolle.

Eldritch
11-12-2010, 08:27 AM
Pöh, en äänestäisi Persuja. Vaikka heillä onkin jotain järkevia ajatuksia avainkysymyksiin heillä on tämä vakaa uskovainen puoli joka ei tuo muuta kun ongelmia mukanaan.
Näissä vaaleissa käy mulle kuten aina, en äänestä koska en näe että mikään puolue edustaisi mun ajatuksia kunnolla.

Siinä tapauksessa en näe muuta vaihtoehtoa kuin oman puolueen perustaminen.

Jopa tyhjän tai Aku Ankan änestäminenkin on kuitenkin parempi kuin se ettei vaivaudu lainkaan uurnille.