PDA

View Full Version : Hägglund harvinaisen rehellisenä



The Ripper
07-27-2010, 05:43 AM
Afganistanin sodasta vuotaneet paljastukset surmatuista siviileistä ja surmien peittelystä ovat Puolustusvoimien entisen komentajan kenraali Gustav Hägglundin mielestä Suomen kannalta harmillista kuultavaa.

- Tämä on kiusallista Suomelle, koska mehän olemme siellä tekemässä hyvää. Aikamoinen vastakohta sille, Hägglund toteaa Uudelle Suomelle.

Wikileaks-sivuston useille viestimille vuotamien Yhdysvaltain armeijan sotilasraporttien perusteella Afganistanissa toimivat kansainväliset joukot surmaavat viattomia siviilejä ja peittelevät surmia.

Tällaiset tiedot eivät yllätä Hägglundia. Hän huomauttaa, että siviilien keskuudessa piileskelevää vastustajaa on vaikea tappaa ilman sivullisia uhreja.

Hägglund ei koe, että suomalaiset olisivat mukana siviilien tappamisessa tai tukisivat sitä olemalla mukana ISAF-operaatiossa.

”On ollut aikamoinen virhe sotkeutua sellaiseen selkkaukseen, jossa ei länsimaalaiset pysty ratkaisua saamaan aikaiseksi.”
- Pääasiassa tätä tapahtunee Afganistanin etelä- ja itäosissa, missä käydään täysmittaista sotaa.

- Laajan kokemukseni pohjalta voin sanoa, että tämä sopii mahdottoman huonosti suomalaisille. Me olemme humaaneja ja kilttejä ihmisiä, emmekä tykkää raaoista otteista.

Hägglund vertaa Afganistanin sotaa Vietnamin sotaan: tuetaan korruptoitunutta hallitusta jolla ei ole kansan tukea.

- Minä olen ollut kriittinen koko Afganistanin operaation suhteen. On ollut aikamoinen virhe sotkeutua sellaiseen selkkaukseen, jossa ei länsimaalaiset pysty ratkaisua saamaan aikaiseksi. Iät ja ajat ne ovat sotineet siellä keskenään ja jatkavat sitä varmaan, oli siellä ISAF tai ei.

Operaation luonne on muuttunut Hägglundin mielestä radikaalisti "sodankäynnin puolelle". Tästä huolimatta Hägglundin mielestä Suomen ei kuitenkaan pitäisi vetää joukkojaan pois "sooloillen".

Hägglund on varma, että jos Suomen joukot olisi sijoitettu levottomammalle alueelle, olisi yleinen mielipide Suomessa maassaoloa kohtaan paljon kielteisempi.

Yhdysvallat saattaa aloittaa omien joukkojensa vetämisen Afganistanista jo ensi vuonna. Afganistanin omien joukkojen on määrä ottaa vetovastuu koko maan turvallisuudesta vuoden 2014 loppuun mennessä.



http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/97964-kenraali-%E2%80%9Dtama-on-kiusallista-suomelle%E2%80%9D?cmp=suosituimmat

Propsit wikileaksille. Ehkäpä suomalaiset pikkuhiljaa ymmärtävät, kenen ja minkä puolesta he tukevat Afganistanin "operaatiota". Kyse ei ole ihmisoikeuksista tai afgaanityttöjen koulunkäynnistä vaan Amerikkalaisen imperiumin geostrategisista intresseistä (luonnonvarat, Iran, Venäjä, Kiina) sekä amerikkalaisten/länsimaisten oligarkkien ahneudesta.

Eldritch
07-27-2010, 02:36 PM
Afganistania ei turhaan kutsuta imperiumien hautausmaaksi.

The Ripper
07-27-2010, 07:04 PM
Afganistania ei turhaan kutsuta imperiumien hautausmaaksi.

Toivokaamme että myös tässäkin tapauksessa nomen est omen.