Heimosoturit

[Hweinlant]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosoturi

Unfortunately English article is missing.



Heimosoturi oli Suomen heimosotiin vuosina 1918-1921 osaa ottanut vapaaehtoinen sotilas. Heimosoturit olivat useasti alun perin Saksassa aikanaan koulutettuja jääkäreitä, heimoaktivisteja, Suomen armeijan sotilaita tai suojeluskuntalaisia. Useasti heimosoturiksi alkoi tavallinen koululainen, mutta yleensä ylioppilas. Myös moni tavallinen heimoveljellisesti, kansallismielisesti ja isänmaalisesti ajatteleva siviili ryhtyi heimosoturiksi. Moni aikanaan Suomen itsenäisyyden puolesta taistellut aktivisti jatkoi itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen taistelussa heimokansojen vapauden puolesta. Sisällissodan jälkeen moni valkoisissa joukoissa palvellut halusi jatkaa taisteluansa Suomen lähialueilla venäläisiä bolševikkeja vastaan. Esimerkiksi Itä-Karjalassa Suomen sisällissota jatkui vielä kaksi vuotta varsinaisen Suomen sisällisodan jälkeen. Näin ollen monesta vapaussoturista tuli myöhemmin heimosoturi.

Heimosoturilta odotettiin tietynlaista vakaumusta, maailmankatsomusta ja idealismia, koska heimosoturi oli tavallaan ideologinen sotilas. Heimosoturillisuus määriteltiin sen mukaan, kuinka vankka oli heimoaatteliselta vakaumukseltaan ja moneen heimosotaan sekä heimoveljelliseen liikkeeseen oli ottanut osaa. Pelkkä palkkasotilaan asenne tai vain seikkailunhalu ei riittänyt heimosoturiksi.

Heimosoturit eivät olleet välttämättä vain suomalaisia. Suomen suomalaisten lisäksi heimosoturit olivat kansallisuudeltaan karjalaisia, virolaisia ja inkerinsuomalaisia. Näiden suurimpien kansallisuusryhmien lisäksi oli muitakin eri suomensukuisten kansojen edustajia. Heimosoturi ei välttämättä kuitenkaan ollut suomensukuinen, nimittäin heimosodissa palveli mm. ruotsalaisia. Ruotsalaisista heimosotureista lienee tunnetuin Martin Ekström, joka sittemmin loi uraa Suomen armeijassa ja Suojeluskunnassa. Lisäksi heimosotureina taisteli sellasia sotilaita, jotka olivat sukujuureltansa suomalaisia ja tunsivat Suomen ja sen heimokansojen asiat omikseen. Tällainen tunnettu heimosoturi oli eräs inkeriläisten kansannousun johtajista Yrjö (Georg) Elfvengren, joka oli puoliksi kaukasialainen ja puoliksi suomalainen. Kaiken lisäksi hän oli tavoiltaan venäläistynyt.

[EWtt]

Põhja Pojad (Pohjan Pojat) Eestis: :thumb001:

http://www.valgamaalane.ee/110208/gfx/1107347ac629400e9a_3.jpg

http://www.sakala.ajaleht.ee/260308/gfx/933847e91f40e6477_2.jpg

http://www.valgamaalane.ee/110208/gfx/1106947ac5fc76f0da_2.jpg

http://www.valgamaalane.ee/110208/gfx/1107247ac620e9be06_2.jpg

Eesti Vabadussõda:

http://www.weebly.com/uploads/1/5/2/9/1529337/custom_themes/234266/files/Vabaduss%C3%B5ja%20kaart.png

http://www.weebly.com/uploads/1/5/2/9/1529337/custom_themes/234266/files/Pilt-Paju%20lahing.jpg

http://www.weebly.com/uploads/1/5/2/9/1529337/custom_themes/234266/files/Pilt-Tapa%20vabastamine.JPG

http://heinar.webs.com/Nemad%20vabastasid%20kodumaa.jpg

http://www.weebly.com/uploads/1/5/2/9/1529337/custom_themes/234266/files/Pilt-Eesti%20v%C3%A4ed%20%C3%BCletavad%20Velikaja%20j%C 3%B5e%20Pihkvas.jpg

http://www.weebly.com/uploads/1/5/2/9/1529337/custom_themes/234266/files/Pilt-Eesti%20v%C3%A4ed%20Riia%20all.jpg

[The Ripper]

Those were crazy times indeed. Lot's of smaller and bigger wars all over the place.

Estonian War of Independence
(http://en.wikipedia.org/wiki/Estonian_War_of_Independence)
East Karelian Uprising (http://en.wikipedia.org/wiki/Soviet–Finnish_conflict_1921–1922_and_East_Karelia n_Uprising)

Ingrian Uprising (Inkeriläisten_kansannousu) (Finnish only for now, I can provide a summary upon request)

Viena Expedition (http://en.wikipedia.org/wiki/Viena_expedition)

Aunus Expedition (http://en.wikipedia.org/wiki/Aunus_expedition)

And last (as well as least)

The Petsamo expeditions (http://fi.wikipedia.org/wiki/Petsamon_retket) (Again, only in Finnish, but I can provide a summary in English if anyone wants one).

[Hweinlant]

This is one of those little secrets of history. Republic of Kirjasalo:
http://en.wikipedia.org/wiki/North_Ingria

[The Ripper]

One of the most intriguing of the Heimo-warrior/activists is most definately Paavo Susitaival (born Sivén). He lived a long and adventurous life, and I warmly recommend reading his books. His brother Bobi Sivén shot himself in protest when Finland relinquished control of Repola and Porajärvi in accordance with the Treaty of Dorpat. They had planned an armed insurrection, the so-called Bear's Nest -plan, but it was never carried out.

He once summarized his life in the following terms: "Three wars. Two rebellions. Four times in prison. Unfortunately once in parliament as well."

[The Ripper]

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/ba/Paavo_Susitaival_1935.jpg


Lieutenant Colonel Paavo Susitaival (April 9, 1896 – December 27, 1993), born Paavo Sivén, was a Finnish author, soldier and politician. Paavo Sivén and his brother, Bobi Sivén were prominent figures in the Finnish interwar Nationalist movement. Paavo had acquired his reputation smuggling volunteers to Germany to enlist in the 27. Imperial Jaeger Battalion; Bobi gained his by being the last alderman of Porajärvi municipality before the ratification of the Treaty of Tartu who shot himself rather than acknowledge the cessation of Porajärvi and Repola to the Soviet Union.

Paavo Sivén adopted the name Susitaival (Wolfspath in English) during the First World War to throw off the Czar's secret service. Later, during the Finnish Civil War he attempted to enlist in the Finnish Army, only to realize that he - or rather, one of his pseudonyms - had already been appointed Captain in the Army, while he under his real name was listed as a draft-dodger. After the war, continued as a career soldier. He changed his name permanently to Susitaival in protest against the Svecoman sentiment in the Finnish Army, after attending an Army Cadet School church services where the Swedish-speaking cadets would not take communion with Finnish-speaking cadets.

Susitaival participated in the Rebellion of Mäntsälä in a minor role. Representing the Finnish far-right party IKL, Susitaival was elected as a member of the Finnish parliament in 1939. His career in the parliament was short lived, as at the beginning of the Winter War he chose to apply for active duty, one of only three Finnish MPs to do so.

During the Winter War Susitaival served as a Lieutenant Colonel, commanding Osasto Susi in the Battle of Suomussalmi. He also held various command positions in the Continuation War. Despite his leadership skills and charisma, his abrasive, demanding character and a personal feud with Marshal Mannerheim, among other prominent officers, was the cause of him never advancing beyond that rank.

After the war, Paavo Susitaival retired from the Army and lived as an author in Lappeenranta, where a street is named after him. In later life, his physical condition worsened but he never lost his mental acumen. In spite of being a heavy smoker (reputedly consuming at least one bag of pipe tobacco per day after the age of 14) and an avid coffee-drinker, he died at the age of 96. In his will, he requested that he should be buried with his officer's sword, in order that future archaeologists would know that his grave was that of a soldier.

[Hweinlant]

The bullet Bobi Siven shot himself was later sowed into flag of AKS (Academic Karelia Society). All members making oath for the order kissed the flag and the bullet in initiation ceremony.

[Hweinlant]

Another hero, Elias Simojoki:
http://en.wikipedia.org/wiki/Elias_Simojoki

He was member number 1 of AKS.

Statue at Tampere, man memorised into the stone is Simojoki himself.

http://farm3.static.flickr.com/2288/2482852144_981235456a.jpg

[The Ripper]

I have a collection of speeches by Simojoki called "Palava pensas" (Burning Bush). Pretty strong stuff. :D

[The Ripper]

Here's a video with music and pictures from the Heimosodat.

sDMMdTa2tJk

[The Ripper]

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7f/Kalm_Hans.jpg

Hans Kalm (21. huhtikuuta 1889 Kotsaman kylä, Viljandimaa – 1. helmikuuta 1981 Jyväskylä) oli Suomen sisällissodan aikana suojeluskuntien Pohjois-Hämeen I pataljoonan komentaja, jonka joukot syyllistyivät moniin joukkomurhiin esimerkiksi Lahdessa ja Harmoisten kylässä Kuhmoisissa. Syntyjään virolainen Kalm opiskeli maanviljelyä Suomessa Mustialan maanviljelysopistossa ja toimi maanviljelysopiston johtajana Virossa. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Kalm kutsuttiin asepalvelukseen Venäjän armeijaan. Kalm palveli Venäjän länsirintamalla yleten kapteeniksi ja saaden useita kunniamerkkejä. Suomeen Kalm siirtyi Virosta ensimmäisen kerran vuonna 1911 ja uudelleen joulun 1917 tienoilla.

Sukutausta ja kasvuvuodet

Hans Kalmin nimi on yhteydessä suomalais-ugrilaiseen sanaan kalma ’kuolema’. Sukutarinan mukaan hänen esi-isänsä eristäytyi 1600-luvulla ruttoepidemian aikana poikineen muinaiseen kalmistosaareen. Eristäytyminen suojeli tartunnalta ja suvun kantaisä otti nimekseen Kalm pakopaikkansa muistoksi.[1]

Hans Kalmin vanhemmat, isä Jüri Kalm ja äiti Anu, omaa sukua Kobbil, olivat maanviljelijäsukua ja asuivat Viljandin maakunnassa (Viljandimaalla). Hans Kalmin syntymäkoti oli Kõon kunnan Kotsaman kylässä.[1]

Hansin koulunkäynti näyttää olleen hajanaista. Hän sai opetusta ensin kotikuntansa pitäjänkoulussa (vrt. kansakoulu), sitten maakuntakoulussa Paidessa, mistä valmistui 1909. Hän kävi Virossa myös lukiota ja merikoulua sekä Suomeen siirryttyään Päivölän maamieskoulua Sääksmäellä ja Mustialan maanviljelysopistoa. Maatalousteknikon tutkinnon Kalm sai Mustialasta 1914. Välillä Kalm suoritti asepalvelusta Venäjän armeijassa.[2]

Asepalvelukseen ja Venäjän itärintamalle

Kalm kutsuttiin asepalvelukseen heinäkuussa 1914. Oranienbaumin sotakoulussa hän saavutti vänrikin arvon. Komennukset veivät häntä Kronstadtiin, Hatsinaan ja lopulta rintamalle, ensin esikuntatehtäviin ja sitten komppanianpäälliköksi.

Kalm toimi mm. Riianlahden rintamalla, jonka toisella puolella sotivat hänen tulevat aseveljensä, suomalaiset Jääkäripataljoona 27:n jääkärit. Kalm palveli Venäjän armeijaa loppukesään 1917 asti, jolloin karkasi rykmentistään vallankumousaatteiden levitessä armeijan yksiköissä. Venäjän armeijassa Hans Kalm ehti saavuttaa kapteenin sotilasarvon.

Kotiseudulleen palattuaan Kalm pyrki muodostamaan virolaista armeijaa ja tulikin nimitetyksi pataljoonankomentajaksi. Hän riitaantui Virossa vallinneen bolshevikkihallinnon kanssa. Uhaksi koetun Kalmin kotitalo poltettiin, mistä hän tuli kantamaan kaunaa lopun ikänsä. Kalm kosti talon polttajille, mutta joutui tapahtumien jälkivaikutuksena pakenemaan Virosta Suomeen joulun 1917 aikoihin.

Suomessa Kalm hakeutui yhteyteen opiskeluaikaisten ystäviensä kanssa. Vallitsevassa tilanteessa hänestä tuli Lapin ja Pohjois-Suomen asutuskomitean työntekijä, todellisuudessa tulevan sisällissodan valkoisen puolen sotilaskouluttaja salanimellä Jussi Kontio.[3]

Sisällissodan aika

Kalmin joukko alkoi muotoutua hänen ammattialansa kautta, sen runko muodostui Ähtärin Tuomarniemen metsänvartijakoulun ja Evon metsänvartijakoulun oppilaista,[4] joita hän koulutti yhdessä Lauri Pihkalan ja N. V. Sigellin kanssa.[5]

Kalmin pataljoona syyllistyi Suomen sisällissodan aikana lukuisiin sotarikoksiin, joista Harmoisten sairashuoneen veriteot lienee tapauksena aikoinaan ollut tunnetuin. Kalmin joukkojen ollessa vartijoina Hennalan vankileirillä Lahdessa ammuttiin noin 500 punaista.

Tietokirjailija ja tutkija, maisteri Tauno Tukkinen suorittamien tutkimusten mukaan teloitetuista noin 200 oli naisia, eli Hans Kalmin osuus lapsi- ja naissotilaiden surmaamisiin ja suoranaisiin murhiin oli todennäköisesti suurempi kuin yhdelläkään toisella valkoisten puolella sisällissotaan osallistuneista upseereista. Samoin hänen osuutensa suoranaisiin epäiltyihin sotarikoksiin oli ehkä suurempi kuin kenelläkään muulla valkoisten joukkojen komentajalla. Suoranaisina murhina voidaan pitää Hans Kalmin joukkojen suorittamia punaisten joukkojen sairaanhoitajien teloituksia Hennalan vankileirillä.

Lahdessa ammuttujen naisten keski-iän on sanottu olevan noin 20 vuotta. Itse asiassa kaikki teloitetut eivät suinkaan olleet iältään naisia, sillä Tukkinen löysi surmattujen joukosta kolmekymmentä 17-vuotiasta ja 25 vieläkin nuorempaa tyttöä. Nuorimmat olivat vain 14- ja 15-vuotiaita lapsia.[6] Lahdessa teloitettujen naisten joukossa oli myös nuoria äitejä, joilta jäi orpoja. Lähes kaikki naisten teloitukset osuivat toukokuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, eli ne pantiin toimeen pian sen jälkeen, kun saksalaiset olivat vallanneet Lahden eversti Otto von Brandensteinin johdolla huhtikuun lopulla ja Hennalan vankileirin vartiointi oli Hans Kalmin joukkojen vastuulla. "Lahdessa naisia eivät kuitenkaan teloittaneet saksalaiset, vaan suomalaiset", toteaa asiasta kirjoittanut Tauno Tukkinen.

Toisaalta Kalmia on luonnehdittu miestensä ihailemaksi upseeriksi, josta kirjoitettiin jopa runonsäkeitä. Henkisen sodankäynnin hyvin hallinneen Kalmin apuna propagandan kehittelyssä toimi Lauri Pihkala.[7]

Huhtikuussa 1918 hän palveli Mäntyharjun, Kuhmoisten ja Sysmän sekä Padasjoen ja Asikkalan suunnalla sekä tuli joukkoineen alistetuksi Lahden valtausta varten huhtikuun loppupäiviksi eversti Otto von Brandensteinin komentamalle osasto Brandensteinille.

Kerrotaan, että kuuluisa punapäällikkö Ali Aaltonen teloitettiin Kalmin määräyksestä. Punapäällikkö Aaltosen teloitti Kalmi itse sanoen, että on kunnia kuolla upseerin aseesta, johon Aaltonen vastasi että on aivan sama kenen aseesta hän kuolee.

Suomen armeijassa Hans Kalm ylennettiin majuriksi maaliskuussa 1918 ja everstiluutnantiksi saman vuoden elokuussa.

Pohjan pojat

Suomen sisällissodan jälkeen Kalm toimi Viroon lähteneen suomalaisen vapaaehtoisjoukon Pohjan poikien komentajana. Pohjan pojat taisteli Viron tasavallan puolella bolševikkeja vastaan. Viron armeijassa Kalm ylennettiin everstiksi.

Pohjan Poikain rykmentti oli 2 200 miehen vahvuinen ja koostui kahdesta pataljoonasta ja tykistöosastosta. Rykmentin ensimmäinen osa saapui Tallinnaan 12. tammikuuta 1919, ja saman kuukauden lopulla rykmentti siirtyi Tarttoon. Rykmentti taisteli 31. tammikuuta Pajun kartanon luona latvialaista tarkk'ampujapataljoonaa vastaan ja menetti kaatuneina 24 miestä. Seuraavana päivänä 1. helmikuuta rykmentti valtasi Valgan kaupungin.

Kun Valga oli vallattu rykmentti jäi sinne reserviin odottamaan etenemistä Latvian rajan yli. Odotteluun kyllästynyt Kalm lähetti joukkonsa 19. helmikuuta ryöstöretkelle Latvian puolelle, jossa he valtasivat 21. helmikuuta Marienburgin (nykyinen Aluksne) kauppalan. Kauppalasta oli tarkoitus saada varustetäydennystä, mutta saatu saalis jäi odotettua vähäisemmäksi. Joukot palasivat Viron puolelle helmikuun lopulla virolaisten otettua kauppalan hallintaansa. Valgassa vapaaehtoisten motivaatio alkoi laskea ja sotaväsymys sekä juopottelu ja kurittomuus lisääntyivät. Suomalaisten ja virolaisten välit kiristyivät, kun virolaiset ampuivat 16-vuotiaan suomalaista vapaaehtoista Hannes Oksamania, joka kuoli myöhemmin sairaalassa.

Pohjan Pojat oli viimeksi mukana maaliskuun lopulla asemasodassa Petserin rintamalla ennenkuin suurin osa rykmenttiä kotiutettiin huhtikuun lopulla 1919. Pohjan Pojat menettivät Viron retkellä 116 miestä kaatuneina ja 214 haavoittui. Hans Kalm suunnitteli vielä hyökkäystä Pietariin suomalaisten, inkeriläisten ja virolaisten voimin, mutta tämä hanke ei saanut keväällä 1919 tukea. Kun Pietariin sitten hyökättiin loppusyksyllä 1919 Kalm ei ollut enää mukana. Kalm antoi rykmentin hajottamiskäskyn 29. toukokuuta 1919.

Lääkäriksi

Viron vapaussodan jälkeen Kalm päätti sotilasuransa ja ryhtyi suunnittelemaan lääkäriksi opiskelua oman kertomansa mukaan korjatakseen "nuoruutensa tappamisia". Kalm asui Englannissa 1920-1921 opiskellen englannin kieltä ja kirjanpitoa. Palattuaan Suomeen keväällä 1921 hän meni saman vuoden syyskuussa naimisiin hammaslääkäri Olga Matilda Valmarin (1892-1975) kanssa. Vuosina 1923–1933 Kalm asui Yhdysvalloissa opiskellen lääketiedettä Philadelphiassa, Oklahomassa ja New Yorkissa ja valmistuen lääketieteen tohtoriksi 1932 ja filosofian tohtoriksi 1933. Kalm opiskeli myös erilaisia luonnonparannusmenetelmiä kuten naturopatiaa (luonnonhoito), orthopatiaa sekä osteopatiaa (luuparannushoito). Kalm toimi valmistuttuaan lääkärinä New Jerseyssä ja New Yorkissa, hän oli saanut myös Yhdysvaltain kansalaisuuden 1930. Olga Kalm asui myös Yhdysvalloissa vuosina 1923-1931.

Paluu Suomeen ja sotavuodet

Hans Kalm palasi Suomeen 1934 muuttaen asumaan Janakkalaan. Saatuaan oleskeluluvan ja Suomen kansalaisuuden Kalm perheineen muutti Raumalle toukokuussa 1935. Olga Kalm jäi asumaan Raumalle lasten kanssa ja piti kaupungissa hammaslääkärin vastaanottoa; Hans Kalm taas muutti 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Pyhärannan kuntaan jonne hän perusti Terveyshoitola Kalmia nimisen täysihoitolan. Kalmilla oli vaikeuksia paikallisten viranomaisten kanssa ja täysihoitola suljettiin lopulta talvisodan jälkeen keväällä 1940.

Kalm osallistui 1940-luvun alussa Suomen Kansallissosialistisen Työjärjestön toimintaan.[8]

Jatkosodan alkuvaiheessa Kalm toimi heinäkuusta lokakuuhun 1941 Pieksämäen lähellä Naarajärvellä sijainneen Sotavankijärjestelyleiri 2:n päällikkönä. Kalm vapautettiin puolustusvoimien palveluksesta lokakuun lopulla 1941 ja lähetettiin maaliskuussa 1942 opintomatkalle Saksaan tutustumaan sodanaikaisiin ravinto- ja terveyshuollon ratkaisumalleihin. Tämä matka kesti tammikuuhun 1943 ja matkalta palattuaan Kalm asui Sippolan kunnan Kaipiaisen kylässä pitäen siellä terveysparantolaa. Jatkosodan jälkeen Kalm pakeni marraskuussa 1944 kalastajaveneessä Raumalta Ruotsiin koska hän pelkäsi joutuvansa pidätetyksi epäiltynä Naarajärven vankileirin toimintaan liittyvistä sotarikoksista.

Sodan jälkeiset vaiheet

Kalm siirtyi Ruotsista Yhdysvaltoihin vuonna 1946 pelätessään luovuttamista Neuvostoliittoon. Oman kertomansa mukaan Kalm toimi Yhdysvalloissa aluelääkärinä Etelä-Carolinan osavaltiossa vuosina 1946–1948 sekä sydänspesialistina saman osavaltion Aikenissa vuosina 1948–1956. Hän kertoi myös valmistuneensa tänä aikana Meksikossa kirurgiksi ja saaneensa laillistetun lääkärin oikeudet sekä Yhdysvalloissa että Meksikossa. Kalm opiskeli homeopaattista lääketiedettä ja käytti vuodesta 1952 alkaen vain homeopaattisia hoitomenetelmiä työssään.

Palattuaan Suomeen 1957 Kalm sai samana vuonna laillistetun lääkärin oikeudet ja pääsi 1958 myös Suomen Lääkäriliiton jäseneksi. Kalm piti yksityislääkärin vastaanottoa Pyhäjoella 1958-1960 ja Raumalla 1960-1969 hoitaen potilaitaan homeopaattisilla lääkkeillä, ravitsemusohjeilla ja myös akupunktiolla. Vuonna 1968 Kalmilla oli hoidossaan kaksi diabetespotilasta joista toinen joutui koomaan ja vammautui pysyvästi sen jälkeen kun Kalm oli antamiensa homeopaattisten lääkkeiden ohella vähentänyt potilaiden insuliiniannosta ja lopulta poistanut sen kokonaan. Tämän seurauksena Lääkintöhallitus kielsi tammikuussa 1969 Kalmilta potilaiden vastaanoton ja reseptien määräämisen ja valitusten jälkeen Korkein hallinto-oikeus vahvisti 1974 Kalmin lääkärinoikeuksien peruuttamisen. Oikeuksien pidättämiseen vaikutti myös se että Kalmin Yhdysvalloissa suorittamiin lääketieteen opintoihin liittyi epäselvyyksiä. Mid-West Medical College josta Kalm oli saanut tohtorin diplomin 1933 ei nimittäin kuulunut Yhdysvaltain lääkäriliiton hyväksymien lääketieteellisten yliopistojen luetteloon.

Kalm muutti 1975 Raumalta Jyväskylään poikansa perheen luo vaimonsa Olgan kuoleman jälkeen. Jyväskylässä asuessaan Kalm kirjoitti vielä vuosina 1978-1979 ravitsemusta käsitteleviä artikkeleita Suomen Uutiset -sanomalehteen otsikolla "Terveyttä ruoasta". Hän kuoli Jyväskylässä 1981 lähes 92-vuotiaana.[9] Hänet on haudattu Jyväskylän Seppälän hautausmaalle.

Teokset

Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa. 1919
Pohjan poikain retki 1-2. 1921–1922
Elonilmiöt ja sähkö. 1936
Mitä Kalmia on ja mitä se ei ole. 1938, 2. p. 1938, 1939
Miten Kalmiassa voimistellaan. 1938
Valon parantava voima. 1938
Terveyden kiertokulku. Maasta kasviin, kasvista ihmiseen, ihmisestä maahan. Alkuperäisen teoksen kirjoittaja G. T. Wrench, suomentaja Hans Kalm. Kustantaja: Kalmia, Pyhäranta. 1939
Organotropia as a basis of therapy. 1. painos 1967, 6.–13. painokset 1972–1979[9]

Lähteet

Heinämäki, Jaakko: Hans Kalm: vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri. Helsinki, Jyväskylä : Minerva Kustannus, 2007. ISBN 978-952-492-003-2.
Ylikangas, Heikki: Tie Tampereelle:dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa. Porvoo, Helsinki, Juva : WSOY, 1993. ISBN 951-0-18897-2.
Tukkinen, Tauno: Naiskapinallisten teloitukset Lahdessa 1918. omakustanne, 2007. ISBN 9789529988907. kirja-arvio.