PDA

View Full Version : Turku yöllä: ”Kaljupäiset suomalaiset ja ulkomaalaiset löivät toisiaan”



The Ripper
12-04-2010, 10:33 AM
Turun Kauppatorilla nähtiin vakava etninen yhteenotto, kun suomalaissyntyiset ja ulkomaalaistaustaiset ryhmät ottivat yhteen useita kertoja yön aikana.

Varsinais-Suomen poliisi tiedottaa seuraavaa:

"Turussa Kauppatorilla oli 4.12. lauantaina aamuyöllä lumipyrystä huolimatta useiden kymmenien henkilöiden välillä joukkotappelu. Kaljupäiset suomalaissyntyiset ja ulkomaalaistaustaiset nuoret miehet potkivat ja löivät toisiaan."

Poliisin mukaan pahinta tilannetta rauhoitti 7 poliisipartiota. Etninen väkivalta leimahti yön aikana useita kertoja uudestaan Kauppatorilla.

Yleisradio kertoo, että yksi ulkomaalaistaustainen mies on otettu kiinni kuulusteluja varten. Yle kertoi maanantaina, että Turussa on viime aikoina havaittu tavallista voimakkaampaa uusnatsiliikehdintää. Poliisi vahvistaa tämän lauantaina.

Tutkija Suvi Keskisen mukaan Turulla on pitkä historia äärioikeiston kotikaupunkina. Esimerkkeinä hän käyttää Pekka Siitoinin 1980-luvulla villinnyttä hahmoa.

Turussa häirittiin viime viikonloppuna suvaitsevaisuusmielenosoitusta. Häirinnän taustalla on ilmeisesti järjestäytynyt skinijengi, joka käyttää itsestään nimeä BoneHeads. Jengin jäseniä kerrotaan olevan noin 14. He kaikki harrastavat kamppailulajeja ja vihaavat vasemmistoa, Yle kertoo.

BoneHeadsin osuudesta viime yön joukkotappeluun ei toistaiseksi ole tietoa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107199-turku-yolla-”kaljupaiset-suomalaiset-ja-ulkomaalaiset-loivat-toisiaan”