PDA

View Full Version : Kimmo Kiljunen, kaikkien sorrettujen sankari



The Ripper
12-22-2010, 11:03 AM
”Mikä viha Suomessa on puhjennut?”

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) ihmettelee viharikosten määrän kasvua Suomessa.

- Mikä viha Suomessa on puhjennut vähemmistöjä kohtaan? Kiljunen kysyy Puheenvuoro-blogissaan.

- Syrjimättömyys on perusoikeus. Viranomaisten velvollisuus on turvata kaikkien Suomessa asuvien perusoikeudet omaan itseensä. Missä luuraa suojelupoliisi? Onko se tehtäviensä tasalla, kun viharikosten määrä on huolestuttavasti kasvussa, Kiljunen kyselee.

Kiljunen kertoo tehneensä hallitukselle kirjallisen kysymyksen viharikoksista. Hän on tyytyväinen oikeusministeri Tuija Braxilta (vihr.) saamaansa vastaukseen. Hallitus on tarttunut asiaan.

Hallitus tulee esittämään, että viharikokset tunnistettaisiin Suomen lainsäädännössä.

- Uhkailu, solvailu ja panettelu tapahtuivat ne sitten suusanallisesti tai paperilla tai modernisti verkossa katsotaan rangaistavaksi, Kiljunen kirjoittaa.

- Aamulla herätessäni katsoin peiliin ja peili katsoi takaisin. Tee mies jotakin! Ja minä tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen viharikoksista, Kimmo Kiljunen kertoo blogissaan.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107702-”mika-viha-suomessa-on-puhjennut”

Kimmo Kiljunen on ollut täysi urpo jo pidemmän aikaa. Samalla asialinjalla jatketaan.


Kimmo Roobert Kiljunen (s. 13. kesäkuuta 1951 Ruokolahti) on SDP:n eduskuntaryhmään kuuluva kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Vuoden 2008 hän toimi erityislähettiläänä ulkoministeriössä Suomen ETYJ-puheenjohtajuuden ajan. Hän on Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Kiljunen on myös ulkoasiainvaliokunnan jäsen sekä sen WTO-jaoston puheenjohtaja. Kiljunen osallistui Euroopan parlamentin vaaleihin 2009 EU:n asiantuntijaksi profiloituen ja sai 26 837 ääntä jääden varasijalle.[1] Oppiarvoltaan Kiljunen on valtiotieteen tohtori ja hänet on nimitetty dosentiksi.

Kiljunen on erikoistunut Euroopan unionin integraatiokysymyksiin sekä Euroopan neuvoston että ETYJin demokratia- ja ihmisoikeuskysymyksiin toimien muun muassa usein vaalitarkkailijana. Hän on myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarinen yleiskokouksen varapuheenjohtaja Göran Lennmarkerin ollessa puheenjohtajana.

Kiljunen on julkaissut toistakymmentä kirjaa kotimaan politiikasta ja kansainvälisistä suhteista. Kiljunen muun muassa kävi julkista debattia koventin näkökulmasta esimerkiksi eurokansanedustaja Esko Seppäsen kanssa EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta. Kiljunen kannatti EU:n perustuslakisopimusta ja kirjoitti aiheesta kirjan.

Lol, Roobert.

Eldritch
01-03-2011, 07:56 PM
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/ulkomaat/euaiheet/1062033.jpg

EU-komission esitys antaa EU:lle oikeus periä veroja ja maksuja ei innosta suomalaisia kansanedustajia. Eduskunnassa EU-asioita hoitavan suuren valiokunnan selvä enemmistö tyrmää ajatuksen MTV3:n uutisten kyselyssä.

Kysyimme asiaa 38 valiokunnan jäseneltä sekä varajäseneltä. Vain kaksi heistä kannatti lähtökohtaisesti ajatusta, että EU voisi kerätä varoja suoraan omalla verolla tai maksulla.

- Euroopan unioni on samanlainen päätöksentekopaikka kuin kunnanvaltuusto tai eduskunta. Ja meillä on kuntavero ja eduskunnassa säädetään veroja valtakunnallisesti. On luontevaa, että Euroopan unionillakin on yhteisessä päätöksenteossa verotusoikeutta, toteaa Kimmo Kiljunen (SDP).

- On syntynyt uusia tarpeita - esimerkiksi ilmastopoliittinen rahoitus ja sitten tämä pankkien tukemisharjoitus, johon tarvitaan pelimerkkejä. Ei ole ehkä kovin helppo ajatus, että nyt EU:n jäsenmaksuja ruvettaisiin sellaisenaan nostamaan, sanoo Timo Juurikkala (Vihr.).

Lisää. (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/01/1250488/kansanedustajat-vastustavat-eu-veroa)

Eldritch
01-10-2011, 07:54 AM
Kimmo Kiljunen on ollut tällä viikolla lastensuojelusetä. Kiljusen viikko on kulunut työharjoittelussa Vantaan kaupungin lastensuojelun vastaanottokodeissa Tammirinteessä ja Viertolassa sekä Kuuselan perhekuntoutuskeskuksessa.

"On tämä ollut huikea silmienavaus. Olen päässyt näkemään lapsia ja nuoria heidän elämänsä särmäkohdissa. Eilen puhuin venäjää nuoren tytön kanssa, kun kartoitimme hänen elämäntilannettaan. Pääosin elämä täällä on kuitenkin normaalia arkea: leikkiä, ruokailua, lasten kouluun viemistä", lapsilauman keskeltä tavoitettu Kiljunen sanoo.

Sana "huostaanotto" tuo monen mieleen kiljuvat lapset, jotka väkisin viedään pois perheensä luota. Kiljusen kokemus lastensuojelusta on erilainen. Avohuolto toimii hänen mielestään hyvin, ja ennen huostaanottoa yritetään kaikkia keinoja kotiin palauttamiseksi. Myöhemminkin perheen uudelleen rakentamisessa autetaan.

Ongelmallista on Kiljusen mielestä alan naisvaltaisuus. Palkka on niin huono, että työtä tehdään Kiljusen mukaan lähes silkasta kutsumuksesta.

Viikko on antanut kimmokkeen uudelle lakialoitteelle. Tällä hetkellä monet nuoret maalaavat graffiteja luvatta, mutta Kiljunen olisi valmis järjestämään organisoidumpaa graffititaidetta esimerkiksi puistoihin lain voimin.

"Nyt julkinen mainostila on kaupallisessa käytössä. Miksi sitä ei voisi antaa nuorten taiteen alustaksi?" Kiljunen kysyy.


Piikkilanka. (http://www.vihrealanka.fi/uutiset/kimmo-kiljunen-muutti-arkadianmäeltä-lastenkotiin)


http://i52.tinypic.com/16hrwch.jpg