PDA

View Full Version : Lehti: Perussuomalaisten ehdokkaina useita Suomen sisun jäseniä



The Ripper
03-11-2011, 01:43 PM
Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaina on useita kansallismielisen Suomen sisu -yhdistyksen jäseniä. Heitä ovat muun muassa Olli Immonen Oulusta, James Hirvisaari Asikkalasta, Teemu Lahtinen Espoosta, Johannes Nieminen Vantaalta ja Jussi Halla-aho Helsingistä.

Yhdistyksen hallituksen entinen jäsen Jari Leino on puolestaan Muutos 2011 -puolueen ehdokas Pirkanmaalla.

Asiasta kertoi Aamulehti perjantaina.

Niukasti itsestään tiedottava yhdistys oli alun perin Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestö. Se joutui eroamaan emojärjestöstään vuonna 2000. Noina aikoina yhdistys tuli tunnetuksi holokaustin kieltävistä jäsenistään. Nykyjohdon mukaan yhdistyksessä ei ole enää tällaisia jäseniä.

Tällä hetkellä jäseniä on noin 700. Yhdistys painottaa voimakkaasti jäsenilleen, että sisulaisten nimiä ei saa paljastaa ulkopuolisille, varsinkaan medialle.

Sisun tunnetuin tempaus oli Muhammed-pilapiirrosten julkaiseminen yhdistyksen kotisivuilla helmikuussa 2006.

Yhdistys julkaisi sivuillaan takavuosina listaa suositeltavista kirjoista otsikolla "Kansallismielisten kirjahylly".

Teosten joukossa oli muun muassa 1930-luvulla vaikuttaneen Isänmaallista kansanliikettä (IKL) koskevaa kirjallisuutta, entisen Ku Klux Klanin johtajan David Duken muistelmat sekä kansallissosialistien ideologin Alfred Rosenbergin Uutta Eurooppaa kohti.

Tätä listaa ei enää löydy yhdistyksen sivuilta, mutta se on löydettävissä Waybackmachine-palvelun avulla.

Yhdistyksen periaateohjelman mukaan "ihmiskunnan luonnollisen monimuotoisuuden hävittäminen monikulttuurisuuden harhaanjohtavalla nimellä on loputtava" eikä kansoja "saa tarkoituksellisesti sekoittaa keskenään."

Yhdistyksen entinen puheenjohtaja Lahtinen kirjoitti perjantaina maahanmuuttokriitikoiden Hommaforumilla: "Sisu on sallinut piirissään erilaisia näkemyksiä ja antanut kaikkien kukkien kukkia – myös kansallissosialistien."

Hänen mukaansa kansallissosialistit ovat kuitenkin aina olleet "selkeässä vähemmistössä".


Pravda (http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lehti+Perussuomalaisten+ehdokkaina+useita+Suomen+s isun+jäseniä/1135264454972)

Ajoitus on taas mitä mielenkiintoisin. Viimeksi tästä väännettiin juttua muistaakseni ennen kunnallisvaaleja. :coffee:

Sisusta puheenollen, meikäläistä hieman harmittaa järjestön toimettomuus. Suomi tarvitsee selväpäisen kansallismielisen järjestön, muuten radikaali kansallismielisyys jää holapoidien yksinoikeudeksi.

Eldritch
03-11-2011, 02:07 PM
Aamulehden alkuperäinen juttu (http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194669849083/artikkeli/pahamaineisen+suomen+sisun+jasenia+ehdolla+soinin+ riveissa.html).

Ja tässä linkki (http://replay.waybackmachine.org/20081002034452/http://www.suomensisu.fi/kirjasto/kirjat.html) kohuttuun ja pahamaineiseen, näkymättömiä nazipartikkeleita lukijoihin tartuttavaan kirjalistaan.

Löytyy mm. sellaisia pahamaineisia naziteoksia kuin Kommunistinen manifesti (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunistisen_puolueen_manifesti), David C. Kortenin Maailma yhtiöiden vallassa (http://en.wikipedia.org/wiki/When_Corporations_Rule_the_World), Lennart Merin Hopeanvalkea (http://fi.wikipedia.org/wiki/Lennart_Meri#Suomennettuja_teoksia), Kalevala (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevala) ja Thomas More Utopia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Utopia_(kirja)).

(Hullun Arabin Abdul Alhadrezin Necronomiconia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Necronomicon) tai Adolf Hitlerin Mein Kampfia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mein_Kampf) sieltä sentään ei löydy. Tietenkin siksi, että niitä ei tarvitse edes suositella sisulaisille.)

Mukana on toisaalta myös ihan oikeita turhakkeita, joista pahin ehkä tuo David Duken pläjäys.

*** *** ***

Jutun kommenttiosastolta:


Liityn Suomen Sisuun jo tänään.

The Ripper
03-11-2011, 02:15 PM
LOL @ Aamulehden artikkeli. Lahtisen nallenaama ei jotenkin sovi kansanmurhaajaan profiiliin. :D

Motörhead Remember Me
03-11-2011, 02:42 PM
Perussuomalaisten ehdokkaina useita Suomen sisun jäseniä
--------------------------------------------------------------------------------
Eikö se ole hyvä juttu?

Eldritch
03-11-2011, 03:43 PM
Sisussa on ainakin menneisyydessä ollut mukana kaikenlaista porukkaa. Kaiken kaikkiaan vastaus on kuitenkin kyllä.