The Ripper
03-13-2011, 04:43 PM
”Hiljaa hiihti päivät pitkät,
hiljaa hiipi pitkät yöt -
päivä kutoi kuiden työt,
yössä vuossadat samosi.
Vaan kun kerran päivän kaari
taasen taivolle kohosi,
maa oli merestä noussut,
veestä manner maatununna.”
- Eino Leino
http://www.imperiumi.net/uimg/image/2/IMG_9870.JPG
Kuten Leinon Suomenmaan syntymistä kuvaavassa runossa todetaan, myös suomalainen yhden miehen johtama sotajoukko Stormheit on noussut uudestaan hiljaiselon jälkeen. Vaikka edellisen täyspitkän, Kvenlandin, julkaisusta ei ole ehtinyt kulua kuin vuosi, uuden, Chronicon Finlandiae -nimeä kantavan levyn tahdeissa kuuluu aivan uusi kaiku – aivan kuin herra Stormheit olisi pyöritellyt aatoksiaan usean kierron verran, saanut palaset koottua uudella tavalla kohdilleen ja näin takonut pakanametallikirveeseensä terävämmän terän.
Onkin syytä aloittaa keskustelu kuluneista ajoista, joihin on mahtunut paljon niin musiikki- kuin yksityiselämärintamalla.
- Selkeää kehitystä tapahtui niin musiikin säveltämisen kuin laulamisenkin suhteen. Edelliset levyt tehtiin pitkälti siihen tyyliin, että kun musiikki oli valmiina, alettiin miettiä, mitäköhän siihen päälle voisi laulaa. Nyt oli selkeästi alusta asti selvää, miten tietyt riffit ovat selkeästi laulua varten, kun taas toiset ovat kitaravetoisempia. Eli niin sanottu suomirokkityyli on nyt hallussa oikein hyvin, heh!
- Jos yksinkertaisesti asia halutaan ilmaista, niin me (Stormheit sekä rumpali A.O.) olemme kasvaneet niin soittajina kuin ihmisinäkin. Oikeastaan varmasti ihmisinä enemmän kuin soittajina, jos totta puhutaan. Levyn nauhoittamisen aloittamiseen ja säveltämiseen liittyvät itselläni pitkän ihmissuhteen katkeamisen katkerat muistot, mutta toisaalta nyt levyn julkaisun kynnyksellä olen aivan uuden ihmissuhteen alussa, joten ympyrä sulkeutuu. Ja kaikella tällä on ollut todellakin suuri vaikutus siihen, minkälainen levy tästä tuli ja että se ylipäätään saatiin nauhoitettua. Ei olisi ikinä ollut mahdollista tehdä vuodessa tätä levyä, mikäli olisin ollut normaalisti töissä, mutta nyt lasten kanssa koti-isänä oleminen mahdollisti paljon sellaista, mitä muuten olisi ollut vaikea toteuttaa.
- Lyhyesti sanottuna; niin ideologiset kuin musiikillisetikin visiot ovat selkeämpiä kuin koskaan aikaisemmin.
Ja tämä kuuluu Chronicon Finlandiaella: pitkä ja ajatuksella tehty hautominen on synnyttänyt eeppisten biisien sekaan omia päällekkäisiä tasoja, jotka voivat nousta pintaan hohtamaan auringonpaisteessa mutta elävät koko ajan muiden tasojen kanssa voimakkaassa harmoniassa. Samalla perinteiseen Bathory/Morrigan-jauhantaan on liittynyt kosolti suomalaisen kansanmusiikin sävyjä: mistään jenkasta ei vielä ole kyse, mutta jotain alitajuntaisen suomalaista Stormheitin musiikki sisältää. Sujuvasanaisen päähahmon mukaan vaikutteita on tullut ajallisesti niin kaukaa kuin läheltäkin.
- Viimeisen vuoden tai kahden aikana oma musiikkimakuni on laajentunut niin paljon ja niin ylettömän laajaksi, että alkaa olla vaikeaa listata omia vaikutteita tai suosikkejaan - etenkin kun vaikutteet ovat isolta osin alitajuisia. On esimerkiksi riffejä, jotka ovat syntyneet, kun olen yrittänyt soittaa rajallisilla taidoillani jotain Viikatteen melodiaa (Stormheitia onkin kuvattu luonnehdinnalla ”jos Viikate soittaisi NSBM:a” – toim. huom.). Taustalla soi nyt Popedan Häkää!, ja edelliset ostamani levyt ovat The Damnedin Phantasmagoria sekä Siouxsie And The Bansheesin sinkkukokoelma Once upon a Time. Neil Youngin akustisemmat levyt ovat soineet todella tiuhaan viime aikoina. Skrewdriver on ikuinen suosikki puhumattakaan jostain melodisemman metallin vaikuttajista Katatoniasta Anathemaan ja vastaaviin.
- Muutokset ovat varmasti tulleet pitkälti itsestään, ja ikää kun kertyy lisää, lista vain kasvaa. Olen edelleen hyvin innostunut löytämään uusia todella hyviä levyjä/yhtyeitä, ja aina vain mukavampaa on huomata, että koko ajan saa kaivautua kauemmas historiaan niitä löytääkseen.
Toinen, ei-musiikillinen vaikuttaja löytyy taas aivan kotioven takaa, todellisuudesta:
- Moderni maailma ja nykyinen aikamme. Kuinka kauas ihmisen täytyy kulkea pois luonnollisesta ympäristöstä ja elämästä, jotta se huomaa, kuinka väärässä ja hukassa se on? Stormheit on kaikenlaista materialismia, suvaitsevaisuutta, punavihervasemmistoa, huumeita, maahanmuuttoa/monikulttuurisuutta sekä ah niin muodikasta seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa vastaan! Parempi olisi tietenkin sanoa vain, minkä puolesta seisoo positiivisessa mielessä, mutta nykyajan kieroutuneet arvot aina välillä saavat mielen kiehumaan ja kaiken purkautumaan vastustamisena. Kaikki tämä antaa kuitenkin voimaa jaksaa uskoa omaan asiaansa sekä jatkaa tätä työtä, jota pidän tärkeänä. Silloin kun näkee, miten Isänmaan perustukset murenevat ympärillä, ei voi muuta kuin toimia! Ja tällä tarkoitan muutakin kuin nettiin kirjoittelua ja kotona kiroilua!
Kansallisromanttiseksi metalliksi itseään kuvailevan Stormheitin vaikutusmahdollisuuksiin ja päämääriin palataan tuonnempana, mutta pysytään vielä tovi itse Chronicon Finlandiaessa, joka on rakennettu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi kahdesta irrallisesta osasesta: aluksi oli kuuden ensimmäisen kappaleen joukko vuodelta 2008, jolloin Stormheit kulki vielä englanninkielisiä polkuja, ja tämä sai jatkoa neljästä loppupuolen kappaleesta, joissa Leinon sanoitukset saivat jo vallan. Levy on Stormheitin mukaan siis siinä mielessä omalaatuinen, että kappaleet ovat siinä järjestyksessä, missä ne on tehty.
- Ensimmäinen kappale (haastattelun alussakin lainattu Muinaisuuden mustan yössä) on vanhin, kun taas viimeinen kappale on todellisuudessakin viimeinen, jonka levylle tein. Myös studiossa kappaleet nauhoitettiin tuossa järjestyksessä. Studiossahan levy muokkautui todella paljon, ja voisin sanoa, että noin 30 prosenttia musiikista levyllä on ottanut lopullisen muotonsa vasta studiossa ja osittain sävelletty kokonaan uudelleen. Kaikki kitaraleadit ovat senaikaisten tunnelmien mukaisia ja niitä on hyvin vähän mietitty ennen studioon astumista.
LEINON JALANJÄLJISSÄ
Jos musiikillisesti Stormheit on mennyt eteenpäin, ovat muutoksen tuulet puhaltaneet myös sanoituskielen puolella. Yhtyettä alusta asti seuranneet muistavat yhtyeen käyttäneen englannin kieltä jo Calling the Spirits of Hate -demolla, kun taas nyt Chronicon Finlandiaella pysyttäydytään tiukasti suomen kielessä. Levyn sanoitukset Stormheit otti suurelta suomalaiselta runoilijalta, Eino Leinolta ja hänen Taru suuresta tammesta -teoksestaan vuodelta 1896.
- Eino Leinohan on kaikille tuttu jo ala-asteelta. Joskus lukioaikoina tuli muistaakseni perehdyttyä ensimmäistä kertaa oikein kunnolla hänen runoihinsa. Taisi olla vuosi 2006, kun luin Tarina suuresta tammesta -runon ja automaattisesti näin heti runon potentiaalin toimia myös tämänkaltaisen teemalevyn pohjana. Chronicon Finlandiae -nimeen törmääminen ja näiden kahden yhdistäminen tapahtui lopulta kovin luonnollisesti.
Leinon runon lisäksi suitsutusta saa myös äsken mainittu Chronicon Finlandiae (Suomen kronikka), 1800-luvun puolivälissä julkaistu teos Suomen varhaishistoriasta.
- Chronicon Finladiaeenhan on kirjattu kaikki Suomen kuninkaat lähtien Fornjótrista, jonka toinen poika perusti Ruotsin ja toinen poika perusti Norjan. Tämä on siis osittain myyttinen ja osittain historiallinen teos, kuten myös tuo Leinon runokin: se seuraa historian tapahtumia, mutta mukana on myös myyttisiä puolia. Täydellinen sekoitus siis, jonka jokaisen suomalaisen pitäisi lukea – eli kuunnella meikän levy, heh. Ja sitä kautta voi vetää jonkinlaisen johtopäätöksen siitä, millaista täällä joskus on voinut olla. Ainakin itse olen saanut näistä runoista paljon irti.
Tammi-runon julkaisun aikoihin Suomi oli vielä vahvasti Venäjän vallan alla, mutta kansallisromantiikka oli kukkinut jo pitkään. 1800-luvun viimeisinä vuosina alkoi kansallistunto tulla symbolien avulla esille Leinon runojen lisäksi Akseli Gallen-Kallelan maalauksissa ja Jean Sibeliuksen sävelissä. Tarina suuresta tammesta on siis tavallaan aikansa tuotos, mutta Stormheit näkee runon voimakkaana lausumana yli sata vuotta myöhemminkin.
- Joku voisi sanoa, että näillä ei ole mitään tekemistä nykypäivän kanssa, mutta mielestäni näillä runoilla on enemmän tekemistä nykypäivän kanssa kuin yhdelläkään poliitikolla. Heidän aivojen toiminnallaan ei ole mitään tekemistä tämän todellisuuden kanssa. Runossa on aivan selkeitä asioita, joita voisi ottaa ja sanoa tänä päivänäkin, ja ne ovat voimakkaita asioita, vaikkapa tämä Suuri suomen kansa -kappaleen kohta: ”Kuinka kaikki oli ennen toista täällä, miksi ennen kaikk’ ol’ onnellista, miksi muinoin kaikki kaunihimpaa”. Tämä pitää tänä päivänä ihan yhtä hyvin kutinsa. Leino on siis kirjoittanut ajatonta jälkeä, ja mukana on myös se tietty kaiho menneeseen: mitä Leino kaihosi omana aikanaan, sitä mekin kaihoamme nyt: näitä parempia aikoja. Kaiho on siis yhdistävä tekijä Leinon ja meidän päiviemme kanssa, mies kuvailee.
1900-luvulle tultaessa Leino ei hylännyt myyttisiä tarustoja, mutta ne saivat mukaansa yhä henkilökohtaisempia ja syvempiä sävyjä. Leinosta tulikin suomalaisen sielunmaiseman maalari, ja myös nämä teokset saavat Stormheitilta hyväksynnän.
- Totta kai ne toimivat ihan yhtä lailla. Olen kirjastosta lainannut kirjoja ja lukenut niitä vinot pinot, ja sieltä löytää hienoja juttuja, jotka löytää myös itsestään. Suomalaisen mielenmaiseman maalaaminen paperille – sen Leino osasi hienosti.
Leino on myös ollut virikkeenä Stormheitin omille suomenkielisille runokokeiluille, joita on odotettavasti julkaistavaksi pikapuoliin.
- Tässä pitäisi tulla kohta eräs seiskatuuma nimeltä Ruska (Syksy sieluni yössä), ja siinä on ensimmäinen Leino-biisi, jota ikinä nauhoitin ja johon käytin kanteletta, ja toiseen biisiin olen itse kirjoittanut suomeksi runon. Olen itse tyytyväinen tuohon yksittäiseen runoon, mutta laajempien kokonaisuuksien tekeminen vaatisi jo kovemman kynäniekan taitoja, joita ei vielä meikäläisellä ole. Joten niin pitkään, kun Leinolta löytyy hyviä runoja ja homma tuntuu minusta mielekkäältä, Stormheit jatkaa Chronicon Finlandiaen linjoilla.
Leino oli aikanaan usean alan monitaituri ja suvereeni sanankäyttäjä, jollaista tuskin koskaan tullaan näkemään. Joillekin miehen sanavalinnat voisivat olla jo liikaa, mutta Stormheit on ottanut härkää sarvista. Niinpä esimerkiksi Ukon malja -kappaleessa lauletaan helkytellen ”hattarojen hallitsijasta”, ja tuskinpa eteen tulee monta metallibiisiä, jossa mainitaan sana ’hattara’!
- Ei siinä voinut takertua pieniin juttuihin, ja varsinkin studiossa esimerkiksi tuo kohta, sehän on laulettu sellaisella herkällä tyylillä, jota ei aikaisemmin ole ollut... Mutta ei siinä ole mietitty, että tässä tulisi nyt jokin Särkänniemi mieleen, heh.
Stormheit siis näkee Leinon runot ja niissä piilevän sanoman olevan vielä ajankohtaisia omana aikanamme, mutta miten itse artisti haluaisi kuulijoiden ottavan Chronicon Finlandiaen sanoitukset?
- Kaihomielen manifestina tämän päivän sairasta elämänmenoa vastaan ja suuresta kaipuusta Suomen kansan ja maan parempiin aikoihin. Tai vaikkapa sotakutsuna Suomen kansalle kaikkea nykyajan järjettömyyttä ja poliittisia pettureita vastaan! Vaikka Leino on kirjoittanut runonsa suunnilleen sata vuotta sitten, on mielenkiintoista huomata, miten tietyt fraasit voivat toimia lähes täydellisinä ohjenuorina nykyaikanakin. Vaikka eihän se yllättävää ole, kun terveen ihmisen perustarpeet kuitenkin pysyvät kautta aikojen samoina: koti, aate ja Isänmaa.
ON NIIN VÄHÄN SOITTAJIA KANTELEEN...
Stormheit ei ole kuitenkaan ainoa, joka on ammentanut musiikkiinsa Leinon lyyristä perintöä. Esimerkiksi Soulgrind hyödynsi Helkavirsiä-kokoelmaa Whitsongs-levyllään vuonna 1997, mutta kuuluisin Leino-tulkitsija on varmasti Vesa-Matti Loiri. Miehen vuosina 1978-2001 julkaistut neljä Leino-levyä ovat tehneet ikuisen jäljen suomalaisten mieleen, ja esimerkiksi Tenhi pitää ensimmäistä Leino/Loiri-levyä suomalaisen neofolkin edelläkävijänä. Odotetusti myös Stormheit tunnustaa levyjen nerokkuuden. Otamme kuitenkin tarkempaan syyniin toisen suomalaisiin myytteihin perehtyneen orkesterin eli Amorphisin ja sen roolin Stormheitin musiikkihistoriassa.
- Amorphis on ollut yksi suomalaisen death metalin suosikkejani jo vuosien ajan. Vasta myöhemmin on tullut hankituksi ekan levyn kaveriksi tuotanto Elegy-levyyn asti, eli ihan tuoreimmasta päästä ei ole oman hyllyni Amorphis-levyt. Ei sillä, että tuoreemmissa levyissäkään suuremmin mitään vikaa olisi. Laulajan rastat ärsyttävät, mutta loppupeleissä yhtye tuo kalevalalaista vaikutetta nykyaikaiseen Suomeen ja saa nuoret varmasti kiinnostumaan omista juuristaan enemmän kuin moni opettaja koulussa.
Amorphisin kuuluisimpia kappaleita on My Kantele, ja kas, myös Chronicon Finlandiaella kuullaan tätä perinnesoitinta. Antaa Stormheitin kertoa seikkaperäisesti omasta tiestään kanteleensoiton maailmaan.
- Hankin 11-kielisen kanteleen vuonna 2008, tuo soitin on aina kiinnostanut. Se on sen verran heleäsoundinen ja omanlaisensa, ja kun miettii, millainen rituaalisoitin se on ennen ollut, niin kyllä siitä saa ihan uskomattomia sfäärejä irti ja siirtyy ajassa taaksepäin. Ensimmäiset kokeilut olivat tuolle aiemmin mainitulle seiskatuumaiselle vuoden 2009 tammikuussa, ja nyt levylle kantele otettiin ihan automaattisesti. Olisinhan voinut käyttää sitä enemmänkin, mutta tämäkin riitti – esimerkiksi ihan perinteisen kitarat-rummut-menon päälle. Tulevaisuudessa käytetään siis kanteletta myös.
Kasvaako soitinarsenaali muutoin seuraavilla levyillä?
- En minä noihin pillihommiin lähde ollenkaan. Tietyt perinnesoittimet tietenkin kiinnostavat, mutta olen aina pitänyt Stormheitin aivan erilaisena juttuna verrattuna näihin pillipiiparibändeihin. En minä sellaista mainetta halua. Mieluummin tämä on sitten ränttätänttäbändi. Viulu olisi tosin mielenkiintoinen soitin ja se saattaisi sopia muutamiin juttuihin, mutta ei taaskaan mitään hilipatihippaa-meininkiä vaan enemmän sellaista pitkää ja tasaista tunnelmanluomista. Aluksi kuitenkin viedään pidemmälle tätä kanteleen käyttöä.
Niin, suurin osa maailmalla tunnetuista suomalaisista folk-henkisistä metalliyhtyeistä on juurikin tätä pillipiipariosastoa kuten Korpiklaani ja Turisas. Stormheitin suhtautuminen näihin bändeihin on kaksijakoinen.
- Vaikka en itse laske – tai alenna! - itseäni tähän sarjaan, on siinä kuitenkin se pointti, että ihmiset saattavat kiinnostua – ja kiinnostuvatkin – näistä asioista, jotka ovat kuitenkin tärkeitä. Ja viedäänhän siinä tiettyä suomalaisuuden leimaa ulkomaille.
Stormheitin rinnalle on noussut viime vuosina toinen yhtye, jossa itse päähahmo vaikuttaa toisen muusikon kanssa. Aurinkopyörä-duossa Stormheit on päässyt toteuttamaan ideoitaan neofolkin saralla.
- Aurinkopyörän toinen puolisko Timo sanoi, että Aurinkopyörä on kaiketi se minun feminiinisempi puoleni. Kai tässä jokin totuus on: kun Stormheit esittää sitä barbaarisempaa meininkiä, Aurinkopyörä hakee eteerisempää olotilaa. Tosin onhan sitä eteerisyyttä tällä uudella Stormheitin levylläkin.
- Koko hommahan lähti liikkeelle siitä, että minulla oli vuoden ajan enemmän vapaa-aikaa ja siinä heräsi ajatus, miksen lähtisi tekemään tällaista, sillä neofolk on aina kiinnostanut. Kun sitten vielä löytyi tyyppi, joka osaa soittaa ja laulaa näin hyvin, niin siinähän oli hyvä kombo kasassa. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut Aurinkopyörälle biisejä tehdessä, että käytänpä tämän Stormheitille. On ollut aika helppoa tehdä se ero. Myös kieli tulee vastaan: halusin tehdä englanniksikin vielä biisejä, ja nämä biisit menevät Aurinkopyörälle. Stormheitilla en tule enää tuskin mitään englanniksi tekemään. Aurinkopyörä on siis löytänyt paikkansa tässä järjestyksessä, selkeästi kuitenkin omana entiteettinään, ei minään Stormheitin akustisena versiona.
Hiljaisuudessa materiaalia työstänyt sanaseppo on nyt siis uusien haasteiden ja urakoiden edessä. Chronicon Finlandiae on piakkoin ulkona suomalaisen No Sign Of Lifen kautta, jakelu on kunnossa, haastattelupyyntöjä riittää, Aurinkopyörälle on ehditty nauhoittaa kymmenen biisin raakaversiot, ja keikkojakin on ilmestynyt kalenteriin. Stormheithan rikkoi oman keikkakuparisensa Nokturnal Mortumin lämmittelijänä lokakuun lopulla.
- Ei sitä esimerkiksi tullut vuosi sitten ajateltua, että tulisin edes soittamaan enää livenä, ennen kuin KRK:n Johnny lähestyi tämän Nokturnal Mortumin keikan yhteydessä. Kun siis kuulin, että Nokturnal Mortum tulee Suomeen, sanoin heti, että ”Stormheit soittaa sitten siellä”, homma sovittiin ja sitten alettiin treenata. Sessiojäsenet ja yhteinen sävel löytyivät nopeasti, ja kun nyt tuohon keikkailun makuun päästään, niin kyllä niitä pyritään haalimaan lisää – minnekään kurakeikoille ei tosin lähdetä.
Kaikki vaikuttaa siis hyvältä?
- Kyllä. Itselläkin on odotukset korkeammalla kuin koskaan, ja se antaa taas potkua tulevaan. Jos siis joku tulee sanomaan, etten ole ollut töissä vuoteen, niin voin sanoa, että kyllä töitä on tullut tehtyä: olen ollut lasten kanssa kotona ja kaikki tämä levytyshomma päälle.
Chronicon Finlandiaen myötä Stormheit on siis aloittanut uuden luvun tarinassaan, joka kukaties tullaan mainitsemaan tulevaisuudessa suomalaisesta metallista puhuttaessa. Mutta miten yhtye haluaa itsensä muistettavan?
- Mies, myytti ja musiikki. Omilla ehdoillaan modernia maailmaa vastaan!
"Kuinka kaikk' ol' ennen toista täällä,
Kuinka ennen täällä suuret laulut
raikui suusta suurten sankareiden,
kuinka ennen täällä suuret miekat
säihkyi säkeneitä suurten töiden,
kuinka yksi, suuri Suomen manner
kantoi yhtä, suurta Suomen kansaa
silloin kansa kysyi kaihomielin:
”Miksi ennen kaikk' ol' onnellista,
miksi muinoin kaikki kaunihimpaa?”
Imperiumi.net (http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1360)
hiljaa hiipi pitkät yöt -
päivä kutoi kuiden työt,
yössä vuossadat samosi.
Vaan kun kerran päivän kaari
taasen taivolle kohosi,
maa oli merestä noussut,
veestä manner maatununna.”
- Eino Leino
http://www.imperiumi.net/uimg/image/2/IMG_9870.JPG
Kuten Leinon Suomenmaan syntymistä kuvaavassa runossa todetaan, myös suomalainen yhden miehen johtama sotajoukko Stormheit on noussut uudestaan hiljaiselon jälkeen. Vaikka edellisen täyspitkän, Kvenlandin, julkaisusta ei ole ehtinyt kulua kuin vuosi, uuden, Chronicon Finlandiae -nimeä kantavan levyn tahdeissa kuuluu aivan uusi kaiku – aivan kuin herra Stormheit olisi pyöritellyt aatoksiaan usean kierron verran, saanut palaset koottua uudella tavalla kohdilleen ja näin takonut pakanametallikirveeseensä terävämmän terän.
Onkin syytä aloittaa keskustelu kuluneista ajoista, joihin on mahtunut paljon niin musiikki- kuin yksityiselämärintamalla.
- Selkeää kehitystä tapahtui niin musiikin säveltämisen kuin laulamisenkin suhteen. Edelliset levyt tehtiin pitkälti siihen tyyliin, että kun musiikki oli valmiina, alettiin miettiä, mitäköhän siihen päälle voisi laulaa. Nyt oli selkeästi alusta asti selvää, miten tietyt riffit ovat selkeästi laulua varten, kun taas toiset ovat kitaravetoisempia. Eli niin sanottu suomirokkityyli on nyt hallussa oikein hyvin, heh!
- Jos yksinkertaisesti asia halutaan ilmaista, niin me (Stormheit sekä rumpali A.O.) olemme kasvaneet niin soittajina kuin ihmisinäkin. Oikeastaan varmasti ihmisinä enemmän kuin soittajina, jos totta puhutaan. Levyn nauhoittamisen aloittamiseen ja säveltämiseen liittyvät itselläni pitkän ihmissuhteen katkeamisen katkerat muistot, mutta toisaalta nyt levyn julkaisun kynnyksellä olen aivan uuden ihmissuhteen alussa, joten ympyrä sulkeutuu. Ja kaikella tällä on ollut todellakin suuri vaikutus siihen, minkälainen levy tästä tuli ja että se ylipäätään saatiin nauhoitettua. Ei olisi ikinä ollut mahdollista tehdä vuodessa tätä levyä, mikäli olisin ollut normaalisti töissä, mutta nyt lasten kanssa koti-isänä oleminen mahdollisti paljon sellaista, mitä muuten olisi ollut vaikea toteuttaa.
- Lyhyesti sanottuna; niin ideologiset kuin musiikillisetikin visiot ovat selkeämpiä kuin koskaan aikaisemmin.
Ja tämä kuuluu Chronicon Finlandiaella: pitkä ja ajatuksella tehty hautominen on synnyttänyt eeppisten biisien sekaan omia päällekkäisiä tasoja, jotka voivat nousta pintaan hohtamaan auringonpaisteessa mutta elävät koko ajan muiden tasojen kanssa voimakkaassa harmoniassa. Samalla perinteiseen Bathory/Morrigan-jauhantaan on liittynyt kosolti suomalaisen kansanmusiikin sävyjä: mistään jenkasta ei vielä ole kyse, mutta jotain alitajuntaisen suomalaista Stormheitin musiikki sisältää. Sujuvasanaisen päähahmon mukaan vaikutteita on tullut ajallisesti niin kaukaa kuin läheltäkin.
- Viimeisen vuoden tai kahden aikana oma musiikkimakuni on laajentunut niin paljon ja niin ylettömän laajaksi, että alkaa olla vaikeaa listata omia vaikutteita tai suosikkejaan - etenkin kun vaikutteet ovat isolta osin alitajuisia. On esimerkiksi riffejä, jotka ovat syntyneet, kun olen yrittänyt soittaa rajallisilla taidoillani jotain Viikatteen melodiaa (Stormheitia onkin kuvattu luonnehdinnalla ”jos Viikate soittaisi NSBM:a” – toim. huom.). Taustalla soi nyt Popedan Häkää!, ja edelliset ostamani levyt ovat The Damnedin Phantasmagoria sekä Siouxsie And The Bansheesin sinkkukokoelma Once upon a Time. Neil Youngin akustisemmat levyt ovat soineet todella tiuhaan viime aikoina. Skrewdriver on ikuinen suosikki puhumattakaan jostain melodisemman metallin vaikuttajista Katatoniasta Anathemaan ja vastaaviin.
- Muutokset ovat varmasti tulleet pitkälti itsestään, ja ikää kun kertyy lisää, lista vain kasvaa. Olen edelleen hyvin innostunut löytämään uusia todella hyviä levyjä/yhtyeitä, ja aina vain mukavampaa on huomata, että koko ajan saa kaivautua kauemmas historiaan niitä löytääkseen.
Toinen, ei-musiikillinen vaikuttaja löytyy taas aivan kotioven takaa, todellisuudesta:
- Moderni maailma ja nykyinen aikamme. Kuinka kauas ihmisen täytyy kulkea pois luonnollisesta ympäristöstä ja elämästä, jotta se huomaa, kuinka väärässä ja hukassa se on? Stormheit on kaikenlaista materialismia, suvaitsevaisuutta, punavihervasemmistoa, huumeita, maahanmuuttoa/monikulttuurisuutta sekä ah niin muodikasta seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa vastaan! Parempi olisi tietenkin sanoa vain, minkä puolesta seisoo positiivisessa mielessä, mutta nykyajan kieroutuneet arvot aina välillä saavat mielen kiehumaan ja kaiken purkautumaan vastustamisena. Kaikki tämä antaa kuitenkin voimaa jaksaa uskoa omaan asiaansa sekä jatkaa tätä työtä, jota pidän tärkeänä. Silloin kun näkee, miten Isänmaan perustukset murenevat ympärillä, ei voi muuta kuin toimia! Ja tällä tarkoitan muutakin kuin nettiin kirjoittelua ja kotona kiroilua!
Kansallisromanttiseksi metalliksi itseään kuvailevan Stormheitin vaikutusmahdollisuuksiin ja päämääriin palataan tuonnempana, mutta pysytään vielä tovi itse Chronicon Finlandiaessa, joka on rakennettu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi kahdesta irrallisesta osasesta: aluksi oli kuuden ensimmäisen kappaleen joukko vuodelta 2008, jolloin Stormheit kulki vielä englanninkielisiä polkuja, ja tämä sai jatkoa neljästä loppupuolen kappaleesta, joissa Leinon sanoitukset saivat jo vallan. Levy on Stormheitin mukaan siis siinä mielessä omalaatuinen, että kappaleet ovat siinä järjestyksessä, missä ne on tehty.
- Ensimmäinen kappale (haastattelun alussakin lainattu Muinaisuuden mustan yössä) on vanhin, kun taas viimeinen kappale on todellisuudessakin viimeinen, jonka levylle tein. Myös studiossa kappaleet nauhoitettiin tuossa järjestyksessä. Studiossahan levy muokkautui todella paljon, ja voisin sanoa, että noin 30 prosenttia musiikista levyllä on ottanut lopullisen muotonsa vasta studiossa ja osittain sävelletty kokonaan uudelleen. Kaikki kitaraleadit ovat senaikaisten tunnelmien mukaisia ja niitä on hyvin vähän mietitty ennen studioon astumista.
LEINON JALANJÄLJISSÄ
Jos musiikillisesti Stormheit on mennyt eteenpäin, ovat muutoksen tuulet puhaltaneet myös sanoituskielen puolella. Yhtyettä alusta asti seuranneet muistavat yhtyeen käyttäneen englannin kieltä jo Calling the Spirits of Hate -demolla, kun taas nyt Chronicon Finlandiaella pysyttäydytään tiukasti suomen kielessä. Levyn sanoitukset Stormheit otti suurelta suomalaiselta runoilijalta, Eino Leinolta ja hänen Taru suuresta tammesta -teoksestaan vuodelta 1896.
- Eino Leinohan on kaikille tuttu jo ala-asteelta. Joskus lukioaikoina tuli muistaakseni perehdyttyä ensimmäistä kertaa oikein kunnolla hänen runoihinsa. Taisi olla vuosi 2006, kun luin Tarina suuresta tammesta -runon ja automaattisesti näin heti runon potentiaalin toimia myös tämänkaltaisen teemalevyn pohjana. Chronicon Finlandiae -nimeen törmääminen ja näiden kahden yhdistäminen tapahtui lopulta kovin luonnollisesti.
Leinon runon lisäksi suitsutusta saa myös äsken mainittu Chronicon Finlandiae (Suomen kronikka), 1800-luvun puolivälissä julkaistu teos Suomen varhaishistoriasta.
- Chronicon Finladiaeenhan on kirjattu kaikki Suomen kuninkaat lähtien Fornjótrista, jonka toinen poika perusti Ruotsin ja toinen poika perusti Norjan. Tämä on siis osittain myyttinen ja osittain historiallinen teos, kuten myös tuo Leinon runokin: se seuraa historian tapahtumia, mutta mukana on myös myyttisiä puolia. Täydellinen sekoitus siis, jonka jokaisen suomalaisen pitäisi lukea – eli kuunnella meikän levy, heh. Ja sitä kautta voi vetää jonkinlaisen johtopäätöksen siitä, millaista täällä joskus on voinut olla. Ainakin itse olen saanut näistä runoista paljon irti.
Tammi-runon julkaisun aikoihin Suomi oli vielä vahvasti Venäjän vallan alla, mutta kansallisromantiikka oli kukkinut jo pitkään. 1800-luvun viimeisinä vuosina alkoi kansallistunto tulla symbolien avulla esille Leinon runojen lisäksi Akseli Gallen-Kallelan maalauksissa ja Jean Sibeliuksen sävelissä. Tarina suuresta tammesta on siis tavallaan aikansa tuotos, mutta Stormheit näkee runon voimakkaana lausumana yli sata vuotta myöhemminkin.
- Joku voisi sanoa, että näillä ei ole mitään tekemistä nykypäivän kanssa, mutta mielestäni näillä runoilla on enemmän tekemistä nykypäivän kanssa kuin yhdelläkään poliitikolla. Heidän aivojen toiminnallaan ei ole mitään tekemistä tämän todellisuuden kanssa. Runossa on aivan selkeitä asioita, joita voisi ottaa ja sanoa tänä päivänäkin, ja ne ovat voimakkaita asioita, vaikkapa tämä Suuri suomen kansa -kappaleen kohta: ”Kuinka kaikki oli ennen toista täällä, miksi ennen kaikk’ ol’ onnellista, miksi muinoin kaikki kaunihimpaa”. Tämä pitää tänä päivänä ihan yhtä hyvin kutinsa. Leino on siis kirjoittanut ajatonta jälkeä, ja mukana on myös se tietty kaiho menneeseen: mitä Leino kaihosi omana aikanaan, sitä mekin kaihoamme nyt: näitä parempia aikoja. Kaiho on siis yhdistävä tekijä Leinon ja meidän päiviemme kanssa, mies kuvailee.
1900-luvulle tultaessa Leino ei hylännyt myyttisiä tarustoja, mutta ne saivat mukaansa yhä henkilökohtaisempia ja syvempiä sävyjä. Leinosta tulikin suomalaisen sielunmaiseman maalari, ja myös nämä teokset saavat Stormheitilta hyväksynnän.
- Totta kai ne toimivat ihan yhtä lailla. Olen kirjastosta lainannut kirjoja ja lukenut niitä vinot pinot, ja sieltä löytää hienoja juttuja, jotka löytää myös itsestään. Suomalaisen mielenmaiseman maalaaminen paperille – sen Leino osasi hienosti.
Leino on myös ollut virikkeenä Stormheitin omille suomenkielisille runokokeiluille, joita on odotettavasti julkaistavaksi pikapuoliin.
- Tässä pitäisi tulla kohta eräs seiskatuuma nimeltä Ruska (Syksy sieluni yössä), ja siinä on ensimmäinen Leino-biisi, jota ikinä nauhoitin ja johon käytin kanteletta, ja toiseen biisiin olen itse kirjoittanut suomeksi runon. Olen itse tyytyväinen tuohon yksittäiseen runoon, mutta laajempien kokonaisuuksien tekeminen vaatisi jo kovemman kynäniekan taitoja, joita ei vielä meikäläisellä ole. Joten niin pitkään, kun Leinolta löytyy hyviä runoja ja homma tuntuu minusta mielekkäältä, Stormheit jatkaa Chronicon Finlandiaen linjoilla.
Leino oli aikanaan usean alan monitaituri ja suvereeni sanankäyttäjä, jollaista tuskin koskaan tullaan näkemään. Joillekin miehen sanavalinnat voisivat olla jo liikaa, mutta Stormheit on ottanut härkää sarvista. Niinpä esimerkiksi Ukon malja -kappaleessa lauletaan helkytellen ”hattarojen hallitsijasta”, ja tuskinpa eteen tulee monta metallibiisiä, jossa mainitaan sana ’hattara’!
- Ei siinä voinut takertua pieniin juttuihin, ja varsinkin studiossa esimerkiksi tuo kohta, sehän on laulettu sellaisella herkällä tyylillä, jota ei aikaisemmin ole ollut... Mutta ei siinä ole mietitty, että tässä tulisi nyt jokin Särkänniemi mieleen, heh.
Stormheit siis näkee Leinon runot ja niissä piilevän sanoman olevan vielä ajankohtaisia omana aikanamme, mutta miten itse artisti haluaisi kuulijoiden ottavan Chronicon Finlandiaen sanoitukset?
- Kaihomielen manifestina tämän päivän sairasta elämänmenoa vastaan ja suuresta kaipuusta Suomen kansan ja maan parempiin aikoihin. Tai vaikkapa sotakutsuna Suomen kansalle kaikkea nykyajan järjettömyyttä ja poliittisia pettureita vastaan! Vaikka Leino on kirjoittanut runonsa suunnilleen sata vuotta sitten, on mielenkiintoista huomata, miten tietyt fraasit voivat toimia lähes täydellisinä ohjenuorina nykyaikanakin. Vaikka eihän se yllättävää ole, kun terveen ihmisen perustarpeet kuitenkin pysyvät kautta aikojen samoina: koti, aate ja Isänmaa.
ON NIIN VÄHÄN SOITTAJIA KANTELEEN...
Stormheit ei ole kuitenkaan ainoa, joka on ammentanut musiikkiinsa Leinon lyyristä perintöä. Esimerkiksi Soulgrind hyödynsi Helkavirsiä-kokoelmaa Whitsongs-levyllään vuonna 1997, mutta kuuluisin Leino-tulkitsija on varmasti Vesa-Matti Loiri. Miehen vuosina 1978-2001 julkaistut neljä Leino-levyä ovat tehneet ikuisen jäljen suomalaisten mieleen, ja esimerkiksi Tenhi pitää ensimmäistä Leino/Loiri-levyä suomalaisen neofolkin edelläkävijänä. Odotetusti myös Stormheit tunnustaa levyjen nerokkuuden. Otamme kuitenkin tarkempaan syyniin toisen suomalaisiin myytteihin perehtyneen orkesterin eli Amorphisin ja sen roolin Stormheitin musiikkihistoriassa.
- Amorphis on ollut yksi suomalaisen death metalin suosikkejani jo vuosien ajan. Vasta myöhemmin on tullut hankituksi ekan levyn kaveriksi tuotanto Elegy-levyyn asti, eli ihan tuoreimmasta päästä ei ole oman hyllyni Amorphis-levyt. Ei sillä, että tuoreemmissa levyissäkään suuremmin mitään vikaa olisi. Laulajan rastat ärsyttävät, mutta loppupeleissä yhtye tuo kalevalalaista vaikutetta nykyaikaiseen Suomeen ja saa nuoret varmasti kiinnostumaan omista juuristaan enemmän kuin moni opettaja koulussa.
Amorphisin kuuluisimpia kappaleita on My Kantele, ja kas, myös Chronicon Finlandiaella kuullaan tätä perinnesoitinta. Antaa Stormheitin kertoa seikkaperäisesti omasta tiestään kanteleensoiton maailmaan.
- Hankin 11-kielisen kanteleen vuonna 2008, tuo soitin on aina kiinnostanut. Se on sen verran heleäsoundinen ja omanlaisensa, ja kun miettii, millainen rituaalisoitin se on ennen ollut, niin kyllä siitä saa ihan uskomattomia sfäärejä irti ja siirtyy ajassa taaksepäin. Ensimmäiset kokeilut olivat tuolle aiemmin mainitulle seiskatuumaiselle vuoden 2009 tammikuussa, ja nyt levylle kantele otettiin ihan automaattisesti. Olisinhan voinut käyttää sitä enemmänkin, mutta tämäkin riitti – esimerkiksi ihan perinteisen kitarat-rummut-menon päälle. Tulevaisuudessa käytetään siis kanteletta myös.
Kasvaako soitinarsenaali muutoin seuraavilla levyillä?
- En minä noihin pillihommiin lähde ollenkaan. Tietyt perinnesoittimet tietenkin kiinnostavat, mutta olen aina pitänyt Stormheitin aivan erilaisena juttuna verrattuna näihin pillipiiparibändeihin. En minä sellaista mainetta halua. Mieluummin tämä on sitten ränttätänttäbändi. Viulu olisi tosin mielenkiintoinen soitin ja se saattaisi sopia muutamiin juttuihin, mutta ei taaskaan mitään hilipatihippaa-meininkiä vaan enemmän sellaista pitkää ja tasaista tunnelmanluomista. Aluksi kuitenkin viedään pidemmälle tätä kanteleen käyttöä.
Niin, suurin osa maailmalla tunnetuista suomalaisista folk-henkisistä metalliyhtyeistä on juurikin tätä pillipiipariosastoa kuten Korpiklaani ja Turisas. Stormheitin suhtautuminen näihin bändeihin on kaksijakoinen.
- Vaikka en itse laske – tai alenna! - itseäni tähän sarjaan, on siinä kuitenkin se pointti, että ihmiset saattavat kiinnostua – ja kiinnostuvatkin – näistä asioista, jotka ovat kuitenkin tärkeitä. Ja viedäänhän siinä tiettyä suomalaisuuden leimaa ulkomaille.
Stormheitin rinnalle on noussut viime vuosina toinen yhtye, jossa itse päähahmo vaikuttaa toisen muusikon kanssa. Aurinkopyörä-duossa Stormheit on päässyt toteuttamaan ideoitaan neofolkin saralla.
- Aurinkopyörän toinen puolisko Timo sanoi, että Aurinkopyörä on kaiketi se minun feminiinisempi puoleni. Kai tässä jokin totuus on: kun Stormheit esittää sitä barbaarisempaa meininkiä, Aurinkopyörä hakee eteerisempää olotilaa. Tosin onhan sitä eteerisyyttä tällä uudella Stormheitin levylläkin.
- Koko hommahan lähti liikkeelle siitä, että minulla oli vuoden ajan enemmän vapaa-aikaa ja siinä heräsi ajatus, miksen lähtisi tekemään tällaista, sillä neofolk on aina kiinnostanut. Kun sitten vielä löytyi tyyppi, joka osaa soittaa ja laulaa näin hyvin, niin siinähän oli hyvä kombo kasassa. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut Aurinkopyörälle biisejä tehdessä, että käytänpä tämän Stormheitille. On ollut aika helppoa tehdä se ero. Myös kieli tulee vastaan: halusin tehdä englanniksikin vielä biisejä, ja nämä biisit menevät Aurinkopyörälle. Stormheitilla en tule enää tuskin mitään englanniksi tekemään. Aurinkopyörä on siis löytänyt paikkansa tässä järjestyksessä, selkeästi kuitenkin omana entiteettinään, ei minään Stormheitin akustisena versiona.
Hiljaisuudessa materiaalia työstänyt sanaseppo on nyt siis uusien haasteiden ja urakoiden edessä. Chronicon Finlandiae on piakkoin ulkona suomalaisen No Sign Of Lifen kautta, jakelu on kunnossa, haastattelupyyntöjä riittää, Aurinkopyörälle on ehditty nauhoittaa kymmenen biisin raakaversiot, ja keikkojakin on ilmestynyt kalenteriin. Stormheithan rikkoi oman keikkakuparisensa Nokturnal Mortumin lämmittelijänä lokakuun lopulla.
- Ei sitä esimerkiksi tullut vuosi sitten ajateltua, että tulisin edes soittamaan enää livenä, ennen kuin KRK:n Johnny lähestyi tämän Nokturnal Mortumin keikan yhteydessä. Kun siis kuulin, että Nokturnal Mortum tulee Suomeen, sanoin heti, että ”Stormheit soittaa sitten siellä”, homma sovittiin ja sitten alettiin treenata. Sessiojäsenet ja yhteinen sävel löytyivät nopeasti, ja kun nyt tuohon keikkailun makuun päästään, niin kyllä niitä pyritään haalimaan lisää – minnekään kurakeikoille ei tosin lähdetä.
Kaikki vaikuttaa siis hyvältä?
- Kyllä. Itselläkin on odotukset korkeammalla kuin koskaan, ja se antaa taas potkua tulevaan. Jos siis joku tulee sanomaan, etten ole ollut töissä vuoteen, niin voin sanoa, että kyllä töitä on tullut tehtyä: olen ollut lasten kanssa kotona ja kaikki tämä levytyshomma päälle.
Chronicon Finlandiaen myötä Stormheit on siis aloittanut uuden luvun tarinassaan, joka kukaties tullaan mainitsemaan tulevaisuudessa suomalaisesta metallista puhuttaessa. Mutta miten yhtye haluaa itsensä muistettavan?
- Mies, myytti ja musiikki. Omilla ehdoillaan modernia maailmaa vastaan!
"Kuinka kaikk' ol' ennen toista täällä,
Kuinka ennen täällä suuret laulut
raikui suusta suurten sankareiden,
kuinka ennen täällä suuret miekat
säihkyi säkeneitä suurten töiden,
kuinka yksi, suuri Suomen manner
kantoi yhtä, suurta Suomen kansaa
silloin kansa kysyi kaihomielin:
”Miksi ennen kaikk' ol' onnellista,
miksi muinoin kaikki kaunihimpaa?”
Imperiumi.net (http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1360)