Mikä estää tekemästä Karjalasta uutta Elsassia? Muun muassa tällaista visiota virittelivät presidentti Tarja Halonen ja Venäjän pääministeri Vladimir Putin Halosen jäähyväismatkalla Venäjälle.

Elsass-kuvio nousi esiin, kun Halonen kertoi Putinille tiistaina, että suomalaiset ostaisivat Venäjältä kiinteistöjä, jos se olisi helpompaa.

Putin kehotti Halosta näyttämään suomalaisille esimerkkiä, ja Halonen vastasi, että "sovittu".

Valmista ostosuunnitelmaa Halosella ei vielä ollut. Hän kuitenkin vitsaili, että kiinteistön osto on hyvä ajatus, jos sillä saadaan Suomen ja Venäjän välinen raja-alue kapeammaksi.

Tulevaisuuden malliksi noussut Elsass (nyk. Alsace) on Saksan ja Ranskan välistä raja-aluetta, jolla on kiistelty ja käyty sotia, mutta jolla elämä on kuitenkin jatkunut koko ajan.

Mallin mukaan myös Suomen ja Venäjän välillä voisi olla mahdollisimman matala raja, jonka molemmin puolin ihmiset pystyisivät toimimaan ilman, että olisi kovin tärkeää, kummalla puolella ollaan. Yhteiskuntien erilaisuuden takia malli kuitenkin vaatisi paljon.

Täytyy miettiä myös pitkän aikavälin asioita rajan madaltamiseksi, Halonen sanoi.

Putinia byrokratian vähentäminen raja-alueella kiinnosti. Sekä Halonen että Putin kokivat tärkeäksi muun muassa investointien helpottamisen rajan yli.
HS